14.01.2015

Paloma Faith tähdittää Pori Jazzia

Paloma Faith täydentää Pori Jazzin ensi kesän ohjelmistoa ja esiintyy Kirjurinluodossa perjantaina 17. heinäkuuta. Saman päivän tarjontaan on kiinnitetty myös yhdysvaltalainen soul-artisti Jarrod Lawson.

Brittitähti Paloma Faith tunnetaan personaallisena artistina, jonka pop-musiikissa kuuluu vahvoja soul- ja jazz-vaikutteita. Laulaja-lauluntekijä julkaisi debyyttialbuminsa vuonna 2009 ja nousi esille ”New York” – sekä ”Stone Cold Sober” -hittiensä ansiosta. Paloma Faithilta on ilmestynyt kolme pitkäsoittoa, joista viimeisin julkaistiin viime keväänä. Ensialbumin jälkeen räväkän artistin hitteihin ovat lukeutuneet muun muassa ”Can’t Rely on You”, ”Picking Up the Pieces” ja ”Only Love Can Hurt Like This”. Musiikin ohella Paloma Faith on luonut uraa näyttelijänä.

Jarrod Lawson nousi soul-piirien uudeksi suosikiksi viime vuonna, kun yhdysvaltalaisartisti julkaisi debyyttialbuminsa omakustanteena. Levy esitteli huippulahjakkaan tulokkaan, jonka moniulotteisissa sävellyksissä on elementtejä niin soulista, jazzista kuin gospelistakin. Albumi nousi arvostelumenestykseksi ja sai kriitikot vertaamaan Lawsonia muun muassa Donny Hathawayn, Stevie Wonderin ja Marvin Gayen kaltaisiin legendoihin. Jarrod Lawsonin lahjat eivät rajoitu säveltämiseen, sillä hän on myös loistava laulaja ja pianisti.

Kirjurinluodon konsertissa esiintyvät 17.7. myös pop-tähti Jessie J ja brittiläinen pianotrio GoGo Penguin. Muita jo julkaistuja Pori Jazz -esiintyjiä ovat muun muassa Orquesta Buena Vista Social Club, John Hiatt and the Combo, Beth Hart ja Aino Venna. Festivaalin ohjelmisto täydentyy lähiviikkoina.

Pori Jazz järjestetään 50. kertaa 11.-19.7. Lipunmyynti pääkonsertteihin (torstai 16., perjantai 17. ja lauantai 18.7.) on käynnissä Lippupalvelussa. Kirjurinluodon päivälippujen hinta on toimituskuluineen alkaen 66,50 euroa (norm. 73,50 euroa), kun ostoksensa tekee S-Etukortilla 31.3. mennessä.

www.porijazz.fi