17.12.2009

Pekka Mattila Helsinki-viikon säätiön hallituksen johtoon

Helsingin kaupunginhallituksen konsernijaosto on 14.12.2009 kokouksessaan nimennyt Helsinki-viikon säätiön hallitukseen uusia jäseniä. Seitsemänhenkiseen hallitukseen nimettiin kaksi uutta jäsentä, lisäksi puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja vaihtuivat.

Uusi puheenjohtaja on Pekka Mattila. Mattila on toiminut Helsinki-viikon säätiön hallituksen jäsenenä keväästä 2008 lähtien. Mattilalla on ammatillinen tausta johto- ja neuvontatehtävissä Suomessa ja Pohjois-Euroopassa. Edellinen puheenjohtaja, kansanedustaja Sanna Perkiö, siirtyi kokoomuksen kulttuuripoliittisen valtuuskunnan puheenjohtajaksi.

– Helsingin juhlaviikot on vakiinnuttanut asemansa maan suurimpana festivaalina, ja suhtaudun luottamuksella sen menestykseen myös tulevaisuudessa. Esimerkiksi yritysyhteistyökumppaneillemme, Juhlaviikot on ollut luonteva foorumi näkyä, ainutlaatuinen yhdistelmä jatkuvuutta ja festivaalimaista yllätyksellisyyttä. Ne yritykset, jotka panostavat kulttuuriin ja elämysten tarjoamiseen nyt matalasuhdanteen aikana, rakentavat tunnettuuttaan ja kiinnostavuuttaan erittäin taitavasti ja kaukokatseisesti. Nousukaudella erottautuminen on taas vaikeampaa. Onneksi kumppanimme ovat tunnistaneet tämän tilaisuuden, kuvaa Mattila.

Helsinki-viikon säätiön hallituksen uusi varapuheenjohtaja on kaupunginvaltuutettu Tuuli Kousa. Edellinen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Johanna Sumuvuori, siirtyi Helsingin kirjasto- ja kulttuurilautakunnan puheenjohtajaksi. Uusi jäsen on kaupunginvaltuutettu Jaana Pelkonen.

Helsinki-viikon säätiön tarkoituksena on taiteen eri muotojen tunnetuksi tekeminen kotimaiselle ja ulkomaiselle yleisölle. Tarkoitustaan säätiö toteuttaa mm. järjestämällä vuosittain elo- syyskuussa Suomen suurimman taidefestivaalin Helsingin juhlaviikot. Lisäksi säätiö koordinoi joka toinen vuosi järjestettävän Musica nova Helsinki -nykymusiikkifestivaalin. Helsingin juhlaviikot järjestetään seuraavan kerran 20.8.–5.9.2010.

Helsinki-viikon säätiön hallitus 14.12.2009 alkaen:

Pekka Mattila, pj. (Kok.)
VTT, johtaja

Tuuli Kousa, varapj. (Vihr.)
LL.M, viestintäpäällikkö, kaupunginvaltuutettu

Kimmo Helistö (Vihr.)
Tuottaja, kaupunginvaltuutettu

Jaana Pelkonen (Kok.)
VTM, yrittäjä, kaupunginvaltuutettu

Sirpa Puhakka (Vas.)
YTM, puoluesihteeri, kaupunginvaltuutettu

Thomas Wallgren (SDP)
FT, dosentti, kaupunginvaltuutettu

Henrika Zilliacus-Tikkanen (RKP)
VTT, journalistiikan yliopettaja

Helsinki Festival