16.10.2013

Paavali Jumppanen PianoEspoon taiteelliseksi johtajaksi

PianoEspoon uusi taiteellinen johtaja julkistettiin PianoEspoon avajaiskonsertin jälkeisessä kutsuvierastilaisuudessa. Uutena taiteellisena johtajana tänään alkaneen kuusipäiväisen festivaalin jälkeen aloittaa Paavali Jumppanen.

Espoolainen Paavali Jumppanen on itsekin maineikas pianisti. Hän on sekä vuoden 1994 Kansainvälisen Maj Lind -pianokilpailun  että  New Yorkissa pidetyn vuoden 2000 Young Concert Artists’ International Auditions -kilpailujen voittaja. Jumppanen opiskeli Sibelius-Akatemiassa ja vuosina 1997–2000 Krystian Zimermanin johdolla Baselinmusiikkiakatemiassa, jossa suoritti solistidiplomin. Hän esiintyy säännöllisesti orkestereiden solistina Euroopassa, Pohjois-Amerikassa, Japanissa ja Australiassa.

Konserttimatkalla ulkomailla oleva Paavali Jumppanen kertoo videotervehdyksessään ottavansa uuden pestinsä vastaan innolla.  ”Minusta on tärkeää, että me tasokkaasti ja juurta jaksaen koulutetut taitelijat päästään antamaan oman panoksemme koko yhteisön hyvinvoinnille, ja näenkin PianoEspoon kaltaiset festivaalit nimenomaan tässä valossa”, painottaa Jumppanen.

”Siirrän kapulan luottavaisin mielin uutta sukupolvea edustavalle Paavalille. Tunnen hänet jo vuosien takaa ja hän on esiintynytkin festivaalillamme kolmesti – ensimmäisen kerran jo vuonna 1995”, kommentoi PianoEspoon hallituksen jäseneksi jäävä PianoEspoon pitkäaikainen taiteellinen johtaja Marita Viitasalo.

Kansainvälinen PianoEspoo -festivaali on pianomusiikkiin erikoistunut joka toinen vuosi järjestettävä tapahtuma, jonka tuottaa Espoon Musiikkifestivaalit yhdistys ry. PianoEspoon vuoden 2013 festivaalin taiteellisena johtajana toimii pianotaiteilija Marita Viitasalo.

www.pianoespoo.fi