22.04.2020

Pori Jazz 2020 jää järjestämättä

Suomen hallitus on keskiviikkona 22.4. ilmoittanut kieltävänsä suuret yleisötapahtumat Suomessa 31.7.2020 asti. Pori Jazz joutuu päätöksen seurauksena valitettavasti ilmoittamaan, että Pori Jazz 2020 on peruttu. Pori Jazz järjestetään seuraavan kerran heinäkuussa 2021, jolloin festivaalin pääkonserteista nautitaan Porin Kirjurinluodossa 15.–17.7.

Yleisön, esiintyjien sekä kaikkien tapahtuman toteuttajien terveys ja turvallisuus menevät Pori Jazzin järjestelyissä kaiken muun edelle. Koko maailman yli pyyhkinyt terveyskriisi on aiheuttanut viime viikkoina valtavia mullistuksia, jotka valitettavasti ulottuvat kesään asti. Edessä on vielä pitkä taistelu koronavirusta vastaan, eikä isojen yleisötapahtumien järjestäminen ole tässä tilanteessa mahdollista.

Pori Jazzin järjestäjät toivoivat viimeiseen asti, että yleisö ja esiintyjät olisivat päässeet tapaamaan toisiaan Porin Kirjurinluodossa heinäkuussa. Pori Jazz on järjestetty vuosittain kesästä 1966 alkaen, joten tämän vuoden festivaalin peruuntuminen on valtava pettymys suurelle joukolle tapahtuman vakiokävijöitä. Sitä se on myös monille muusikoille sekä lukemattomille Pori Jazzin toteuttamiseen osallistuville yhteistyökumppaneille, alihankkijoille ja tapahtuma-alan toimijoille, joiden arjen koronaviruspandemia on sotkenut jo kevään myllerryksen aikana. Yhtä lailla festivaalin välivuosi on iso isku Porin ja Satakunnan kesälle, jota Pori Jazz olisi tahtonut elävöittää tavalliseen tapaan.

Pori Jazzia on järjestänyt ensimmäisestä festivaalista alkaen voittoa tavoittelematon yhdistys Pori Jazz 66 ry, jolle tämän vuoden tapahtuman peruuntuminen tarkoittaa taloudellisia haasteita. Tulevan kesän rakentamiseen on jo tähän mennessä käytetty merkittäviä taloudellisia panostuksia, joita yhdistys ei pysty kaikilta osin perumaan. Valtaosa festivaalin vuotuisesta tulovirrasta rakentuu lipunmyynnistä, joka jää nyt toteutumatta.

Ensi vuoden Pori Jazz -valmistelut aloitetaan saman tien, ja festivaali on jo avannut keskustelut kaikkien niiden artistien sekä yhtyeiden kanssa, joiden oli määrä esiintyä tämän vuoden tapahtumassa. Tavoitteena on, että mahdollisimman iso osa tälle vuodelle sovituista esiintymisistä pystyttäisiin toteuttamaan heinäkuussa 2021. Tarkempia tietoja aiheesta on luvassa lähiviikkoina.

Tämän kesän liput käyvät ensi vuonna

Tulevalle kesälle ostetut Pori Jazz -liput voi käyttää heinäkuussa 2021. Tämä ei vaadi festivaalin asiakkailta minkäänlaisia toimenpiteitä, eli jo hankitut yhden tai useamman päivän pääsyliput käyvät sellaisenaan heinäkuun 2021 festivaalilla. Pori Jazz tarjoaa myös pienen yllätyksen kaikille niille asiakkailleen, jotka säilyttävät tämän vuoden pääsylippunsa. Tarkempia tietoja lippuihin liittyen löytyy festivaalin verkkosivuilta: www.porijazz.fi/liput

Jo ostetut liput voi palauttaa voimassaolevien toimitusehtojen mukaisesti, jolloin lipunhinnan (pois lukien Ticketmasterin palvelumaksun sekä mahdolliset toimituskulut) saa takaisin. Tarkempia tietoja aiheesta löytyy niin ikään Pori Jazzin verkkosivuilta.

Pori Jazz järjestetään 55. kertaa heinäkuussa 2021. Festivaali kehottaa kaikkia ystäviään vastuulliseen käyttäytymiseen ja viranomaisten suositusten noudattamiseen.