06.06.2018

Pori Jazz 66 ry:n hallitus on päättänyt purkaa tulevaksi toimitusjohtajaksi valitun Aki Ruotsalan nimittämisen

Pori Jazz 66 ry:n hallitus on päättänyt purkaa tulevaksi toimitusjohtajaksi valitun Aki Ruotsalan nimittämisen tänään julkisuuteen tulleiden festivaalin arvojen vastaisten lausuntojen vuoksi. Ruotsalan piti aloittaa tehtävässään 1. elokuuta. Hänen valintaansa olivat puoltaneet kokemus kehittämishankkeiden ja talouden johtamisessa.

Hallituksen puheenjohtaja Hannu Jaakkola pitää tilannetta valitettavana sekä Pori Jazzin että erityisesti seksuaalisten vähemmistöjen kannalta.

– Pori Jazz irtisanoutuu täysin ja ehdottomasti kaikesta syrjinnästä. Olemme yhdenvertainen ja syrjimätön festivaali. Nämä arvot ovat yhteiset Pori Jazzin hallitukselle ja koko henkilökunnalle. Pyydämme anteeksi kaikilta, joita asia on koskettanut ja loukannut.

Pori Jazz järjestetään 53. kertaa 14.–22. heinäkuuta. Festivaalin operatiivinen johto ja henkilöstö ovat työssään sitoutuneet kaikille avoimen tapahtuman rakentamiseen.

Pori Jazzin toimitusjohtajana jatkaa 31.7. asti Janne Nieminen. Uuden toimitusjohtajan rekrytoinnista tiedotetaan myöhemmin erikseen.

PORI JAZZ FESTIVAL
53rd Pori Jazz Festival / 14th-22nd July 2018