15.02.2016

Pori Jazz: Brittitähti Seal saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen

Brittiartisti Seal saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen ja esiintyy Pori Jazzissa lauantaina 16.7. Festivaalin uusia esiintyjäkiinnityksiä ovat myös Charles Bradley & His Extraordinaires, Snarky Puppy, Larry Coryell & The Eleventh House Reunited sekä Kalle Kalima’s Long Winding Road.

Sielukkaasta musiikistaan ja upeasta lauluäänestään tunnettu Seal aloitti uransa ja lunasti supertähden aseman jo vuonna 1991, jolloin hän julkaisi debyyttialbuminsa ja putsasi pöydän Brit Awardsissa. Yli 30 miljoonaa levyä myyneen ja neljä Grammy-palkintoa voittaneen artistin tunnetuin hitti on epäilemättä ”Kiss from a Rose”, jonka kaltaisia klassikkoja syntyy vain kourallinen vuosikymmenessä. Uusimman albuminsa syyskuussa julkaissut Seal tekee ensiesiintymisensä suomalaisyleisölle lauantaina 16. heinäkuuta, kun hän nousee yhtyeineen Kirjurinluodon konserttipuiston päälavalle.

Samassa lauantain konsertissa nähdään myös uuden albumin huhtikuussa julkaiseva soul-laulaja Charles Bradley & His Extraordinaires, joka on noussut aikamme tärkeimpien rytmimusiikin artistien joukkoon. Konserttiin on kiinnitetty lisäksi Kalle Kalima’s Long Winding Road -kokoonpano, joka esittelee suomalaiskitaristi Kaliman näkemyksen country & western -vaikutteisesta jazzmusiikista.

 

Snarky Puppy palaa Poriin

Perjantain 15.7. konserttiin on kiinnitetty yhdysvaltalaisyhtye Snarky Puppy, joka yhdistelee nykypäivän fuusiojazzissaan useita musiikin tyylilajeja ja myy maailmalla täyteen yhä isompia konserttisaleja. Snarky Puppy esiintyi Porissa 2014 ja on sen jälkeen kuulunut Pori Jazz -yleisön toistuvasti esittämiin esiintyjätoiveisiin. Torstain 14.7. ohjelmisto puolestaan täydentyy fuusiojazzin superkokoonpanolla Larry Coryell & The Eleventh House Reunited. 1970-luvulla operoineen yhtyeen nimekkäässä reunion-ryhmittymässä soittavat Larry Coryellin ohella rumpali Alphonse Mouzon, trumpetisti Randy Brecker, basisti John Lee sekä bändiliiderin poika, kitaristi Julian Coryell.

Pori Jazzin pääkonsertit järjestetään ensi kesänä 14. –16. heinäkuuta. Festivaalin aiemmin julkaistuihin esiintyjiin kuuluvat muun muassa Brian Setzer’s Rockabilly Riot!, Bo Kaspers Orkester, John Newman, Gregory Porter ja Joss Stone. Pääkonserttien pääsyliput ovat myynnissä edulliseen S-Etuhintaan, kun ostoksensa tekee S-Etukortilla 31.3. mennessä.

Konserttiliput S-Etuhintaan 31.3. asti

Pori Jazzin pääkonsertit järjestetään ensi kesänä 14. –16. heinäkuuta. Festivaalin aiemmin julkaistuihin esiintyjiin kuuluvat muun muassa Brian Setzer’s Rockabilly Riot!, Bo Kaspers Orkester, John Newman, Gregory Porter ja Joss Stone. Pääkonserttien pääsyliput ovat myynnissä edulliseen S-Etuhintaan, kun ostoksensa tekee S-Etukortilla 31.3. mennessä.

Pori Jazzin pääkonsertteja voi seurata heinäkuussa tavallista tasokkaammassa ympäristössä, kun Radio Aalto Lounge palvelee Kirjurinluodon yleisöä. Konserttipuiston pääsisäänkäynnin kupeeseen rakentuva, osin katettu Lounge tarjoaa viihtyisät puitteet, joissa yleisö voi nauttia päivän esiintyjistä ja ystävien seurasta. Radio Aalto Loungen asiakkaita palvelee oma ravintola viihtyisine terassialueineen, ja tarjolla on istumapaikkoja sekä vesivessat. Päälavalle aukeaa alueelta esteetön näkyvyys.

Radio Aalto Lounge -lippuja myydään kaikkiin Kirjurinluodon pääkonsertteihin, ja päivälipun hinta on toimituskuluineen alkaen 125 euroa. Ruoat ja juomat eivät sisälly hintaan.

Radio Aalto Lounge -lippujen ikäraja on 18 vuotta. Liput ovat myynnissä Ticketmaster Suomen myyntikanavissa.

Radio Aalto on yksi Pori Jazzin pääyhteistyökumppaneista.