Etusivu » Uutiset » Pori Jazzin ennakkomyynti viime vuosia vauhdikkaampaa

Pori Jazzin ennakkomyynti viime vuosia vauhdikkaampaa

30.06.2014

Pori Jazzin ennakkomyynti on sujunut kevään ja alkukesän aikana vauhdikkaasti. Nimekkäät pääesintyjät, lisääntyvä musiikkitarjonta sekä Kirjurinluodon tuttu tunnelma näyttävät kiinnostavan yleisöä.

Järjestyksessään 49:s Pori Jazz -festivaali järjestetään 12.-20. heinäkuuta. Festivaalin pääkonserttien ennakkomyynti on ollut merkittävästi vauhdikkaampaa kuin parina viime vuonna. Tähänastisen myynnin perusteella on syytä odottaa, että Kirjurinluodon konserttien yleisömäärä on tänä vuonna kasvamaan päin.

– Tässä vaiheessa olemme selkeästi edellä parin viime vuoden myyntejä. Myös pitkän aikavälin tilastoja tarkastellessa olemme sellaisissa luvuissa, joita toivoisimmekin, toimitusjohtaja Juha Miikkulainen kertoo.

– Olemme uskoneet, että nimekkäät esiintyjät ja lisääntyvä musiikkitarjonta kiinnostavat yleisöämme. Ennakkomyynnin perusteella näin näyttäisi myös olevan. Lippuja on mennyt mukavasti kaupaksi jo viime vuoden lopulta alkaen.

Pori Jazzin ohjelmisto on tänä vuonna poikkeuksellisen nimekäs ja runsas. Torstaina 17., perjantaina 18. ja lauantaina 19. heinäkuuta järjestettävissä pääkonserteissa nähdään muun muassa Bob Dylan, Pet Shop Boys, James Blunt, Suzanne Vega, Jamie Cullum, Patti Smith ja Hurts.

Musiikki soi heinäkuun pääkonserteissa kolmelta lavalta, minkä lisäksi Kirjurinluodon konserttipuistosta löytyy puheohjelmaa tarjoava SuomiAreena-lava. Artisteja tai yhtyeitä on päivittäin tarjolla 13, mikä tarkoittaa musiikkitarjonnan kolminkertaistumista aiempaan nähden.

Pori Jazzille ominainen piknik-kulttuuri jatkuu Kirjurinluodon konserteissa myös tänä kesänä, vaikka omien alkoholijuomien tuominen konsertteihin on kiellettyä viranomaismääräyksen takia. Yleisöä palvelee Kirjurinluodossa iso anniskelualue, jolle voi tuoda mukanaan esimerkiksi oman viltin sekä ruokakorin. Hinnat on pidetty edullisempina kuin festivaaleilla yleensä, ja esimerkiksi pullollisen laadukasta puna- tai valkoviiniä saa 20 eurolla.

– Myynnin toteutumasta ja tarkoista luvuista tiedotamme festivaalin aikana sekä sen jälkeen. Juuri nyt keskitymme tekemään kaikkemme sen eteen, että palvelut toimivat ja Pori Jazz -yleisöllä on heinäkuussa mahdollisimman mukavat oltavat, Juha Miikkulainen korostaa.

www.porijazz.fi

  • Yhteistyössä: