07.04.2015

Pori Jazzin toimitusjohtaja vaihtuu syksyllä

Pori Jazzin toimitusjohtaja Juha Miikkulainen jättää tehtävänsä ensi kesän festivaalin jälkeen. Organisaation uudesta toimitusjohtajasta tiedotetaan lähiaikoina.

Syksystä 2012 Pori Jazzissa työskennellyt Juha Miikkulainen suuntaa ensi syyskuussa uusien haasteiden pariin. Miikkulainen siirtyy suomalaisten pk-yritysten kansainvälistymistä edistävän ja ulkomaisia investointeja Suomeen hankkivan Finpron Kaakkois-Aasian aluejohtajaksi Malesiaan.  Miikkulainen työskenteli ennen Pori Jazziin tuloaan Finprossa.

”Tämä oli hankala päätös, mutta minulle tarjottiin tilaisuutta, jollaisia osuu harvoin kohdalle. Olen nauttinut Pori Jazzin toimitusjohtajan tehtäväkentän monipuolisuudesta ja vauhdikkuudesta sekä työskentelystä sitoutuneen verkoston ja innostuneiden kollegoiden kanssa. Välillä elämä kuitenkin heittää eteen odottamattomia käänteitä”, Miikkulainen toteaa.

Tämän kevään ja kesän ajan Miikkulainen työskentelee täysipainoisesti Pori Jazzin palveluksessa.

”Tämä ratkaisu pohditutti pitkään, mutta tarjolla oli ainutlaatuinen mahdollisuus sekä minulle että perheelleni”, Miikkulainen korostaa.

 

Uusi toimitusjohtaja jo keskusteluissa

Pori Jazzin hallitus on jo loppusuoralla uuden toimitusjohtajan sopimusneuvotteluissa. Ensi syksynä työssään aloittavan rekrytoinnin nimi kerrotaan julkisuuteen lähitulevaisuudessa.

”Pääsen ojentamaan viestikapulan seuraajalleni tilanteessa, jossa Pori Jazzilla on kaikki edellytykset suotuisan kehityskulkunsa jatkamiseen. Olemme tehneet parina viime kesänä kohtuullisen hyvän taloudellisen tuloksen, ja organisaatiossa on rutkasti tekemisen nälkää sekä osaamista”, Juha Miikkulainen summaa.

Pori Jazz järjestetään ensi kesänä 50. kertaa. Juhlafestivaalin tähtiesiintyjiin lukeutuvat muun muassa Robert Plant and the Sensational Space Shifters, Kylie Minogue, Emeli Sandé, Paloma Faith ja Orquesta Buena Vista Social Club.

 

Pori Jazz järjestetään 11.-19.7.2015.

www.porijazz.fi