29.06.2009

Primus Ikaalinen -kilpailun voitto Uuteen-Seelantiin Grayson Masefieldille

Kansainvälinen Primus Ikaalinen -kilpailu on ratkennut Sata-Häme Soi -juhlilla Ikaalisissa kihelmöivän jännittävässä suorassa tv-finaalissa. Nyt viidettä kertaa järjestetyn kansainvälisen varieteemusiikin kilpailun voitti kiihkeän musiikillisen kaksintaistelun jälkeen Grayson Masefield Uudesta-Seelannista ja toiseksi tuli Petar Maric Serbiasta.

Suomen Katariina Ahjoniemi oli neljäs.

Kansainvälisen tuomariston puheenjohtaja Renzo Ruggieri totesi, että Grayson Masefield välittää yleisöön valtavasti positiivista energiaa. Petar Maricia hän luonnehti erittäin lahjakkaaksi ja vahvaksi persoonaksi, jonka pitäisi kuitenkin löytää aina uusi avain uuteen kappaleeseen.

Suomen Katariina Ahjoniemi selvisi niukasti toiselle kierrokselle, kun Venäjän Irina Grigojeva sai hänen kanssaan tasapisteet ensimmäiseltä kierrokselta. Molemilla oli myös kymppejä ja yhdeksikköjä yhtä paljon, joten tuomariston vanhin eli Frank Marocco sai päättää toiselle kierrokselle menijän.

Renzo Ruggieri totesi, että Katariina Ahjoniemellä on pyrkimys täydellisyyteen ja hänellä on loistava tulevaisuus edessään.

Kilpailun ykköspalkinto on 3000 euroa, kakkospalkinto 2000 euroa, kolmospalkinto 1000 euroa sekä neljäs ja viides palkinto 500 euroa. Lisäksi voittaja sai ikaalislaisen taiteilijan Sirpa Ristamäen taideteoksen, pronssisen harmonikkapatsaan.

PRIMUS IKAALINEN 2009 VOITTAJA
UUSI-SEELANTI, Grayson Masefield

KILPAILUKAPPALEET:
1. Jerome Richard: Pondichery Tango
2. A. Astier: La Tempete

Primuksen kaukaisin osanottaja, 22-vuotias lahjakkuus. Sai tänä keväänä Saksassa Klingentahlin harmonikkakilpailussa Varieté-sarjan 2. palkinnon. Saavuttanut useita kärkisijoja Coupe Mondiale -kilpailussa 2005-2008. Opiskelee Ranskassa.

Sijoitukset ja pisteet ensimmäiseltä kierrokselta:
1. Grayson Masefield, Uusi Seelanti 60 p.
2. Petar Maric, Serbia 60 p.
3. Matteo Marinelli, Italia 58 p.
4. Katariina Ahjoniemi, Suomi 55 p.
4. Irina Grigorjeva, Venäjä 55 p.
6. Zoe Tiganouria, Kreikka 52 p.
7. Benoit Nortier, Ranska 51 p.
7. Aleksandr Kolovski 51 p.

Toiselle kierrokselle pääsi neljä parasta: Grayson Masefield, Petar Maric, Matteo Marinelli ja Katariina Ahjoniemi.

Toisen kierroksen pisteet:
1. Grayson Masefield, Uusi-Seelanti 60 p
2. Petar Maric, Serbia 60 p
3. Matteo Marinelli, Italia 55 p
4. Katariina Ahjoniemi, Suomi 54 p

Kilpailun kansainvälinen jury

Renzo Ruggieri, puheenjohtaja, Italia
Frank Marocco, USA
Kevin Friedrich, Uusi-Seelanti
Jörgen Sundeqvist, Ruotsi
Frederic Deschamps, Ranska
Mika Väyrynen, Suomi

Sata-Häme Soi 30.6.-4.7.2021 in Ikaalinen