04.12.2012

Provinssirockin lipunmyynti alkaa keskiviikkona

Artistijulkistuksia tiedossa ensi viikolla

Provinssirockin joululipunmyynti alkaa keskiviikkona 5.12. klo 9.00. Myyntiin tulee rajoitettu erä kolmen päivän lippuja, jotka ovat myynnissä vuoden loppuun saakka tai niin kauan kuin erää riittää. Kolmen päivän lippu myydään viime kesän hintaan, 115 euroa. Lippupaketti, joka pitää sisällään Camp Provinssin leirinnän, tulee myös myyntiin keskiviikkona.

Ensi kesän Ihmisten Juhlan ohjelmistoa valotetaan yleisölle ensi viikon tiistaina 11.12. ”Provinssirockin ohjelmisto aukeaa skandinaavisissa merkeissä amerikkalaisvahvistuksen kera”, lupailee promoottori Juha Koivisto.

Olemme keränneet runsaasti kehittämisehdotuksia yleisöltä ja tämän pohjalta tapahtumaa parannetaan entisestään. Provinssirockin festivaalialuetta kehitetään, ravintoloiden viihtyvyystekijöihin panostetaan ja anniskelualueita laajennetaan.

Seinäjoen Ammattikorkeakoulun markkinatutkimuspalveluiden tekemä tutkimus Seinäjoen kesätapahtumista valmistui hiljattain. Viime kesän Provinssirockin kävijöistä ¾ osaa tuli jälleen Etelä-Pohjanmaan ulkopuolelta ja yli puolet kävijöistä yöpyi Seinäjoella. Tästä syystä myös tapahtumajärjestäjä tulee kiinnittämään tulevan vuoden aikana paljon huomiota majoitusmahdollisuuksien kehittämiseen kaupungissa.

Järjestyksessään jo 35. Provinssirock avaa jälleen kesän ja järjestetään 14.-16.6.2013.

Majoitustiedustelut:
Majoitustiedustelut: Etelä-Pohjanmaan Matkailu www.epmatkailu.fi, p. 06-420 9090. Toimisto on avoinna arkisin klo 9-16.

Lipunmyynti
Provinssirockin 3 päivän lippujen jouluerä myynnissä vuoden loppuun saakka viime kesän hintaan 115e. Hinta nousee 1.1.2013.

Camp Provinssi
Provinssirockin leirintäalueista Camp Provinssi aloittaa myös myyntinsä lippupakettien merkeissä ke 5.12.2012.

Lipunmyyntipaikat:
Provinssin nettikauppa, Rytmikorjaamo (Vaasantie 11, Seinäjoki), Lippupiste, Tiketti ja Lippupalvelu.
www.provinssirock.fi
www.facebook.com/Provinssirock
twitter.com/provinssirock

Provinssirock 14.-16.6.2013 – Ihmisten Juhlaa jo vuodesta 1979

http://www.provinssirock.fi