14.01.2014

Provinssirockin ohjelma täydentyy kovilla kotimaisilla

Provinssirockin ohjelmisto täydentyy kotimaisilla ykkösnimillä. Juhannuksen jälkeiseen viikonloppuun sijoittuva kaksipäiväinen festivaalilegenda saa lauteilleen Cheekin, Jenni Vartiaisen ja Haloo Helsinki! -yhtyeen. Lisäksi Provinssirockissa nähdään nerokkaista lyriikoistaan tunnettu rock-yhtye Risto ja metallia sekä konemusiikkia yhdistelevä Turmion Kätilöt.

Festivaali on vuosittain parantanut yleisölle tarjottavia palveluja ja tänä vuonna ravintolamaailma kokee uudistuksia. Alueelle nousee teemoitettuja ravintola-alueita, joista yksi on autenttista henkeä hehkuva irkkubaari. Irkkumusiikkia tarjoaa kaveriksi täydeltä laidalta bostonilainen Dropkick Murphys.

Ohjelma jatkuu myöhään iltaisin ja öisin leirintäalueella, jossa luvassa on mm. artistivierailuja, silent disco, ohjattuja ryhmäliikuntasessioita, stand-up -esityksiä, yhteistä ruoanlaittoa ja paljon muuta. Ohjelmapiste sijoittuu omalle alueelleen, joten lepoa kaipaavat juhlijat saavat ohjelman puolesta rauhan.

Festivaalin tekemä yleisökysely viime vuoden loppupuolella osoitti yleisön selkeän enemmistön suhtautuvan muuttuneeseen ajankohtaan positiivisesti, mikä yllätti järjestäjät. ”Festivaaliruuhka Euroopassa sekä viime vuosien epävakaiset sääolosuhteet kesäkuun alkupuolella saivat meidät lopulta harkitsemaan uutta ajankohtaa. Nyt juhannuksen jälkeiseen viikonloppuun sijoittuva Provinssirock on kirvoittanut ihmiset kommentoimaan sosiaalisessa mediassa ja palaute on ollut varsin myönteistä. Tämä tietysti ilahduttaa meitä järjestäjiä”, kommentoi promoottori Juha Koivisto.

Ensimmäinen hotellipakettierä myytiin hetkessä loppuun ennen joulua ja nyt myynnissä on toinen erä. Varaukset: http://www.provinssirock.fi/liput

Provinssirock, Seinäjoen Törnävänsaari, 27.-28.6.2014.

Ohjelma: Dropkick Murphys (US), NO NO NO (SE), Cheek, Jenni Vartiainen, Haloo Helsinki!, Turmion Kätilöt, Risto.

Liput:

2 päivää alkaen 95 euroa

24H liput (sis. 2 päivän festivaalilipun ja leirinnän to-su) alkaen 110 euroa. Tämä paketti myynnissä vain Provinssirockin lippukaupassa!

Hotellipaketti kahdelle (sis. hotellimajoitus kahdelle 27.-29.6. ja 2 kpl kahden päivän festivaalilippuja) alkaen 390 euroa

Lisää muitakin eri majoitusvaihtoehtoja, (mm. kesähotelli, koti- ja koulumajoitus yms.) tulossa myyntiin talven ja kevään aikana! Seuraa Provinssin ja Etelä-Pohjanmaan Matkailun sivustoja:

www.provinssirock.fi

www.epmatkailu.fi

Lipunmyynti:

www.provinssirock.fi

www.lippu.fi

www.tiketti.fi

Lisätiedot:

www.provinssirock.fi

www.facebook.com/provinssirock

www.twitter.com/provinssirock

Provinssirockia järjestää Seinäjoen elävän musiikin yhdistys Selmu ry, joka järjestää myös Rytmikorjaamon klubi-iltoja ja konsertteja sekä Mikkelin Jurassic Rockia. Ensimmäinen Provinssirock juhlittiin vuonna 1979.