07.12.2016

Rauma Festivo järjestää Rauma-salin uuden flyygelin käyttöönottokonsertin helmikuussa

Ralf Gothóni esittelemään valitsemansa Steinwayn sävyjä ja sointia

Rauma-salin uusi Steinway-flyygeli otetaan käyttöön lauantaina 25.2.2017. Tällöin Raumalle saapuvat suomalaisen musiikkikentän kirkkaimpiin tähtiin lukeutuvat pianisti Ralf Gothóni, viulisti Elina Vähälä sekä sellisti Arto Noras.

Gothónin esiintyminen Steinwayn ensikonsertissa on luonnollista: hän on valinnut nyt Raumalle kotiutuneen flyygelin kokeilujen kautta Hampurissa. Lisäksi hän on synnyinkaupungissaan Raumalla myötävaikuttanut kulttuurielämän monipuolisuuteen. Vuonna 1982 hänen pianoresitaalistaan innostuneena herätettiin henkiin jo 1940-luvulla perustettu Rauman konserttiyhdistys ja sen puitteissa järjestettiin ensimmäinen Rauma Festivo kaksi vuotta myöhemmin.

Helmikuiseen konserttiin Gothóni saa rinnalleen viulisti Elina Vähälän, jonka huikea ura on vienyt lahjakkaan soittajan maailman arvostetuimpien orkesterien solistiksi. Vähälä tunnetaan myös aktiivisena kamarimuusikkona, kuten myös sellisti Arto Noras, jonka tekninen suvereenius ja musiikillinen tyylitaju ovat vieneet kansainvälistä muusikkoa solistisiin tehtäviin jo vuosikymmenten ajan. Lisäksi Noras on toiminut Sibelius-Akatemian sellonsoiton professorina.

Konsertissa yleisölle avataan koko Steinwayn monimuotoisuuden kirjo. Soittimen laulullisia piirteitä esittelee Schubertin Notturno ja kansallisromanttista vyörytystä Dvořákin pianotrio Dumky.

Liput (30e/15e) nyt myynnissä Rauman kaupungin palvelupiste Pyyrmannissa (Valtakatu 2, Rauma). Jouluun saakka lipputarjouksena 2 normaalihintaista lippua yht. 50e ja 2 alennuslippua (lapset, opiskelijat, työttömät) yht. 20e.

 

Raumalaisten Steinway!

La 25.2.2017 klo 18 Rauma-salissa

Rauma Festivo 8.-12.8.2017, Rauma

www.raumafestivo.fi