Etusivu » Uutiset » Rauma Festivo tempaa mukaansa

Rauma Festivo tempaa mukaansa

07.08.2017

Kamarimusiikkifestivaali Rauma Festivo starttaa tiistaina. Hyvään vauhtiin päästiin jo kuitenkin viikonloppuna, kun festivaalitunnelmaan virittäydyttiin lapsille ja perheille suunnatuissa tapahtumissa.

– Viikonlopun Lasten ja perheiden Festivo oli tiivistettynä se, mitä koko festivaaliviikko tulee tarjoamaan: ihastuttavia esiintyjiä, mukaansatempaavaa musisointia ja yleisön, joka huokaa, että voisinpa kuulla tämän heti uudelleen, intoilee Festivon toiminnanjohtaja Anna Grundström.

Tyytyväinen voi Grundström ollakin. Ensimmäistä kertaa järjestetty perheen pienimmille suunnattu festivaaliosuus keräsi mukavasti kuulijoita. Minikonserttien tunnelma oli leppoisan miellyttävä, kun nuoret taiteilijat ihastuttivat ja ottivat yleisönsä. Siskokset Laura ja Katri Yli-Antola (harmonikka) sekä Ilmari Kuusisto (laulu, viulu) hurmasivat konserteissaan. Sibelius-Akatemiassa opintonsa aloittava Miriam Hynynen säteili kilpaa Rauman Konserttiyhdistyksen omistaman Festivo-viulun kanssa, josta Hynynen loihti ilmoille uskomatonta herkkyyttä ja leikittelevää kepeyttä täyteläisellä soundilla. Festivo-muskareissa hiiriperhe vipelsi pitkin Lönnstömin kotimuseota Venla Katilan taidokkaalla opastuksella.

Samaa  viikonlopun kaavaa toistaa nyt alkava festivaali myös esiintyjien suhteen. Esiintyjissä nähdään sekä paikallisia taitajia että muualta tulevaa säihkettä. Festivon ohjaksissa istuu tänä vuonna maailman oopperalavoja valloittava, komeasointinen Mika Kares, joka on kutsunut musiikkitaivaan kirkkaimpia ja nousevia tähtiä Raumalle ainutlaatuiseen Festivo-tunnelmaan: mm. Elina Vähälä (viulu),  Laura Mikkola (piano), Kamus-kvartetti, Klaus Mäkelä (kapellimestari) yhdessä Tapiola Sinfonietan kanssa, Suvi Väyrynen (sopraano), Charles Ng (saksofoni). Paikallisväriä tuovat myös Jenny Villanen ja Esko Grundström, jotka molemmat tarjoavat omissa konserteissaan yleisölle ennenkuulumatonta musiikkia.

Taiturimaisten konserttien lisäksi Festivo tuo viikon taiteilijat yhteen raumalaisten kulttuurivaikuttajien kanssa. Rauman kauppatorilla keskustellaan päivittäin, torstaita lukuun ottamatta, kulttuurin rajapinnoista,  taiteen tekemisestä, taiteilijuudesta. Torikohtaamisiin saapuvat kuvittaja Jenni Erkintalo, kuvataitelija Jaakko Niemelä, ohjaaja Lauri-Matti Parppei, kuvanveistäjä Helena Hietanen, jääkiekkoilija Juho Tommila, kirjailija Tapio Koivukari sekä radioääni Risto Leino.

Rauma Festivo 8.-12.8.2017

www.raumafestivo.fi

  • Yhteistyössä: