30.08.2021

Rauma Festivon konsertit tavoittivat tuhansia – korona-altistuksia ei ainuttakaan

Elokuun ensimmäisellä viikolla järjestetyn kamarimusiikkifestivaali Rauma Festivon konserteissa ja muissa tapahtumissa vierailtiin yli 1500 kertaa. 20 livetapahtumasta striimattiin viisi konserttia. Lisäksi festivaalin sosiaalisen median kanaville tuotettiin erityisesti lapsiperheille suunnattu Vanhan Rauman kolopolku. Ruudun ääressä Festivon sisällöistä kokoonnuttiin nauttimaan yli 2300 kertaa. Rauman taidemuseon kanssa yhteistyössä järjestettyä Laura Hynnisen Unia vai kaikuja -näyttelyn kävi katsomassa noin 5500 ihmistä. Siljamari Heikinheimo suunnittelemaan ohjelmaan kuului mm. Weillin Seitsemän kuolemansyntiä -oopperan näyttämöesitys.

Rauma Festivo joutui rajoittamaan lipunmyyntiä merkittävästi viranomaisten asettamien rajoitusten vuoksi. Festivaaliviikon aikana rajoituksia tiukennettiin entisestään, mutta loput konsertit onnistuttiin pitämään siirtämällä ne suurempiin tiloihin. Ainoastaan kaksi kahvilakonserttia jouduttiin paradoksaalisesti perumaan, koska tapahtumia koskevat rajoitukset eivät koske ravintoloita. Turvallisuusohjeet, terveysturvallisuudesta viestintä ja sen valvominen tuottivat tavoitellun tuloksen: Rauma Festivon tapahtumissa ei todettu ainuttakaan altistumista koronalle.

Kaivatut kohtaamiset elävän musiikin äärellä ja taiteenlajien leikkauspinnoilla mahdollisti Rauman kaupungin, valtion, säätiöiden ja yhteiskumppanien tuki.  – Olemme äärimmäisen ylpeitä huikeasta tiimistämme, joka jo toisen kerran kovalla työllä teki festivaalista totta kriisiaikana, työllistäen suuren taiteilija- ja tukitoimijoukon. Toivottavasti ensi vuonna saa taas ensisijaisesti miettiä miten täyttää salit, eikä miten pitää niitä tyhjinä, sanoo toiminnanjohtaja Anna Grundström.