27.05.2021

Rauma Festivon liput myyntiin 29.5. alkaen

Kesä on ovella ja Rauma Festivon järjestelyt kiihtyvät kohti elokuuta. Lipunmyynti avataan lauantaina 29.5.2021 klo 10 hyvin pienillä määrillä, sillä konserttien turvallinen järjestäminen on Rauma Festivolle tänäkin kesänä ensisijaista. Päivittyvä Rauma Festivon turvallisuusohje löytyy festivaalin verkkosivuilta.

Aluksi myyntiin tulee alle 25 % salien kapasiteetista. Myytävien lippujen määrää päivitetään koronaepidemiaa ja siihen liittyviä viranomaisohjeita tarkasti seuraten. Kun elokuun tilanne ja rajoitukset ovat selvillä, myytävien lippujen määrää lisätään rajoitusten sallimissa määrissä ja niitä tulee myyntiin Lippu.fi-kanavien lisäksi myöhemmin myös Rauman kaupungin palvelupiste Pyyrmaniin.

– Kaikissa järjestelyissä mennään koko ajan turvallisuus edellä, mutta meille kaikille Rauma Festivossa on ehdottoman tärkeää, että elokuussa soi, summaa festivaalin toiminnanjohtaja Anna Grundström.

Viulisti, ohjaaja Siljamari Heikinheimon suunnittelema, 38. kertaa järjestettävä festivaali rakentuu teeman Kahdeksan elämännautintoa ja seitsemän kuolemansyntiä ympärille. Raumalla 3.–7. elokuuta kuullaan kahdeksan konsertin lisäksi Carpe diem -yllätyskonsertteja yli 30 taiteilijan voimin. Heikinheimo aloittaa nyt kolmivuotiskauden Rauma Festivon taiteellisena johtajana. Pääsymaksuttomat kahvilakonsertit ja lapsille suunnattu ohjelma julkaistaan, kun rajoitukset elokuulle ovat selvillä. Tiedot striimattavista konserteista ja niihin myytävistä lipuista julkistetaan myöhemmin.

Liput osoitteesta: https://www.lippu.fi/artist/rauma-festivo/