16.08.2019

Rauma Festivon ohjelma vetosi yleisöön

Tämän vuoden Rauma Festivo -kamarimusiikkifestivaalin taiteellisena johtaja toimi basso Mika Kares. Hän suunnitteli festivaaliin yhdeksän konserttikokonaisuutta. Kares toi ohjelmaan vahvan edustuksen elävien säveltäjien musiikkia.

Festivaalin teemasäveltäjäksi kutsutun  Outi Tarkiaisen musiikkia kuultiin pitkin viikkoa niin maksullisissa kuin kuin vanhaan Raumaan levittäytyneissä Carpe diem -yllätyskonserteissa. Tarkiaisen runoihin yhdistyvä sävelkieli vetosi yleisöön ja riemastutti myös aihepiirinsä puolesta. Festivon tilausteos laulusarja Naarasäiti kuultiin täpötäydessä Posellin salissa festivaalin alkupuolella. Solistina teoksessa lauloi baritoni Aarne Pelkonen.

Festivaaliviikon aikana Kares esiintyi myös itse kolmessa konsertissa. Tärkeimpänä ja suurimpana voimain ponnistuksena oli Festivon ensimmäinen oma oopperatuotanto Béla Bartókin Herttua Siniparran linna, jossa Kares lauloi itse nimiroolin. Yksinäytöksinen kamariooppera kasvoi täysveriseksi näyttämöelämykseksi. Loppuunmyyty sali juhli esitystä ja arvostelut ylistivät.

Herttua Siniparran linna oli loistava toteutus. Sen toivoisi näkevän vielä monien muidenkin” Katja Valmunen, Länsi-Suomi 13.8.2019

“Vahvojen pääroolien ansiosta voi sanoa, että Raumalla koettiin oopperaa, joka kosketti aidosti.” Kaija Huida, Satakunnan kansa 12.8.2019

 

Vuoden 2021 suunnitelmat jo hahmottumassa

Festivaaliviikon aikana jännitys ja kiire leimasivat Kareksen taiteellisena johtajana olemista.

– Viikon aikana kiire syntyy konserttien seuraamisesta, taitelijoiden ja yhteistyökumppaneiden tapaamisesta sekä harjoittelusta. Suurin paine festivaalijohtajan näkökulmasta viikon aikana tulee kuitenkin siitä, kun miettii tuleeko yleisö ja onko ohjelma suunniteltu hyvin. Oman lisänsä tuo jännitys juonnoista, sanoo Kares.

Onnistuneet konsertit ja kaikkensa antaneet taiteilija vieraat tekevät Kareksesta omien sanojensa mukaan hänestä vielä kunnianhimoisemman ajatellen tulevia Festivo-vuosia. Seuraava oma vuosi kahden vuoden päästä on jo Kareksella suunnitteilla. Ajatuksissa on jälleen tuoda oopperaa Rauma Festivoon. Festivon oma oopperatuotanto voi olla olla ylpeyden aihe paikallisille. Monet paikalliset auttoivat jo nytkin tuotannon toteuttamisessa.

Toiminnanjohtaja Anna Grundström iloitsee myös yhteistyön voimasta:

– Rauman kaupungin, musiikkiopiston ja seurakunnan tuki niin isoissa kuin pienissäkin asioissa mahdollistaa festivaalin lentoon lähtemisen.”

Festivaaliviikon aikana konsertit kokosivat yli 3500 kuulijaa, joka täytti järjestäjien asettamat yleisötavoitteet. Rauma Festivo järjestettiin Raumalla 6.-10.8.2019.