04.08.2016

Rauma Festivon perjantain tapahtumissa viitekehyksenä yhteiset juuret

Festivon toisena päivänä ilmoille heitettiin suuria kysymyksiä ja ajatuksia, joihin vastattiin vaikuttavalla musiikilla ja haastettiin havaitsemaan avuntarve ympärillämme.

Mia Huhdan vahva ilmaisu ja vähäeleinen, mutta paljon puhuva ohjaus tarjosivat vaikuttavan konserttikokemuksen. Monologioopperan moni-ilmeisyys vei kuulijan hersyvistä naurunpurskahduksista pakahduttavaan kaipuuseen ja ahdistavaan pelkoon. Esete Sutinen oli jäätävä Gestapona. Koko esityksen loppukohtaus sai yleisön pidättämään hengitystään ja tuntui kuin pienikin henkäys olisi voinut rikkoa koko sen todellisuuden, johon Huhta yleisön johdatti yhdessä muusikoiden kanssa.

Festivaalin iltapäivän konserttihetki tarjosi konserttiyleisölle mahdollisuuden leppoisaan yhdessäoloon. Sophia Rahmanin lämmin ja mutkaton kontakti yleisöön loi otollisen maaperän vivahteikkaalle tulkinnalle Satien preludeihin. Atte Kilpeläinen soitti lempeän hellästi Brahmsin e-molli sonaatin laajan ensimmäisen osan päättäen teoksen tuliseen fuugaan. Jan Söderblomin Faunin iltapäivä Debussyltä lunasti kaikki odotukset ja enemmänkin.

Festivaaliperjantai antaa yleisölle mahdollisuuden löytää paljon yllättävän läheltä. Yhteiset juuret luovat viitekehyksen päivän tapahtumille. Torilla puhutaan taiteilijoiden arjesta ja päivän ilmaiskonserteissa Café Salissa ja Nuortentalossa saadaan nauttia nousevien raumalaistaitelijoiden lahjakkuudesta.

RSO:n sooloklarinetisti Christoffer Sundqvist vastaa iltapäivän suvantohetkestä Faurén ja Pendereckin sävelin. Perjantai-ilta huipentuu Jukka Perkon ja Mikko Perkolan johdolla heittäytymiseen Ilman turvaverkkoa-konserttiin, jossa kuullaan kappaleita tutuista jazzstandardeista Eppu Normaaliin. Myös on mahdollisuus osallistua konsertin kokonaisuuteen improvisaatio-osuudessa.

Koko ohjelma osoitteessa http://www.raumafestivo.fi

PERJANTAINA 5.8. FESTIVOSSA

Klo 12 Kauppatori

Festivo-tori: Taiteilijan aikataulut

Kapellimestari Hannu Lintu, alttoviulisti Hanna Hohti ja musiikinopettaja Timo Katila 

Paljonko aikaa menee kappaleen opetteluun soittamalla, entä johtamalla? Entäpä kun taiteilijan arkeen lisätään lapsia tai ulkomaankiertueita; mitä jos iskee flunssa tärkeän konsertin kynnyksellä?

 

Klo 13 Café Sali
Kotikonnuilla
Raumalaislähtöiset musiikinopiskelijat ystävineen saattelevat Beethovenin ja Ibertin säveliin
Vapaa pääsy

Freya Frischknecht – huilu, Taavi Heikkilä – saksofoni, Aki Knaappila – piano, Venla Kuokkanen – piano, Mariina Saario – huilu

Klo 14 Poselli
Kiireetön iltapäivä
Hulvatonta menoa, tummasävyistä viipyilyä, ranskalaista melodian virtaa ja villiä virtuoottisuutta: Krzysztof Penderecki: Klarinettikvartetto (1993) 16’, Gabriel Fauré: Pianokvartetto.
Liput 22e / 12e

Christoffer Sundqvist, klarinetti – Sophia Rahman, piano – Jan Söderblom ja Paula Sundqvist, viulu – Atte Kilpeläinen, alttoviulu – Markus Hohti, sello

 

Klo 16 Nuortentalo (Hallikatu 12)

Raumalaisten löytöretki

Mm. Aki Knaappilan sävellyksiä ja Rautavaaran sekä Haydnin lauluja Shakespearen teksteihin.

Vapaa pääsy

Aino Konkka – mezzosopraano & Pasi Porttikivi – piano sekä Freya Frischknecht – huilu, Taavi Heikkilä – saksofoni, Aki Knaappila – piano, Venla Kuokkanen – piano, Mariina Saario – huilu

 

Klo 19 Rauma-sali

Ilman turvaverkkoa
Häikäisevä Jukka Perko saksofoneineen saa seurakseen kiehtovan oman tien kulkijan, gambisti-laulaja Mikko Perkolan. Konsertin toisella puoliskolla koko Festivon taitelijajoukko yhdistää voimansa improvisaation, riskinoton ja genrerajat ylittävän musiikillisen ilotulituksen merkeissä.

Liput 32e / 12e

Jukka Perko, saksofoni – Mikko Perkola, laulu ja viola da gamba – Jan Söderblom, viulu – Atte Kilpeläinen, alttoviulu – Markus Hohti, sello – Emil Holmström, piano