29.07.2016

Festivo-torilla puhutaan musiikista ja sen tekemisestä

Rauma Festivon torisoitot uudistuvat tänä vuonna. Nyt torilla tavataan puolenpäivän aikaan ja ohjelmassa on puhetta musiikista, sen tekemisestä, ja ehkä hiukan musisointiakin.  Festivo-torilla pystökaffen äärellä kohtaavat Festivo-viikon taiteilijat ja kulttuurin parissa työskentelevät raumalaiset:

 

Tiistai 2.8. klo 12: Carpe diem!

Rauma Festivon taiteellinen johtaja Jan Söderblom ja kulttuuripäällikkö Risto Kupari

Kun pitää luoda festivaalille ohjelma ja kaupunkilaisille kulttuuripalveluja, mistä päästä lähdetään liikkeelle? Jokaiselle jotakin vai omien mieltymysten mukaan?

 

Keskiviikko 3.8. klo 12: Klarinetistien polut 

Klarinetisti Christoffer Sundqvist ja Rauman musiikkiopiston rehtori Mira Ellmén

Rauman Poikasoittokunta on kasvattanut raumalaiset puhallinsoittajat, mutta millainen oli RSO:n sooloklarinetisti Christoffer ”Toffe” Sundqvistin polku soittimensa velhoksi? Millaista (klarinetin)soitonopiskelu oli silloin ja nyt?

 

Perjantai 5.8. klo 12: Taiteilijan aikataulut

Kapellimestari Hannu Lintu, alttoviulisti Hanna Hohti ja säveltäjä-kapellimestari Timo Katila 

Paljonko aikaa menee kappaleen opetteluun soittamalla, entä johtamalla? Entäpä kun taiteilijan arkeen lisätään lapsia tai ulkomaankiertueita; mitä jos iskee flunssa tärkeän konsertin kynnyksellä?

 

Lauantai 6.8. klo 12: Festarit Rauman rikkautena

Rauma Bluesin Tunnu Pärssinen, Blue Sea Film Festivalin Merja Valkoja ja Rauma Festivon Anna Grundström

Festivaalien järjestäminen kotikaupungissa on intohimotyötä, jossa tunteja ei lasketa. Mitä kaikkea kulissien takana tapahtuu?

www.raumafestivo.fi