17.08.2009

Rautavaaran Vigilian mystiset sävelet soivat Espoon tuomiokirkossa

Einojuhani Rautavaaran säveltämä ortodoksinen kirkkoteos Vigilia kuullaan Urkuyö ja Aarian tämän kesän toiseksi viimeisessä konsertissa torstaina 20. elokuuta Espoon tuomiokirkossa. Vigilian esittää 25-vuotista taivaltaan tänä vuonna juhliva Tapiolan Kamarikuoro Hannu Norjasen johdolla solisteinaan Sirkka Lampimäki, sopraano, Tuula Paavola, altto, Niall Chorell, tenori, Riku Pelo, baritoni ja Jyrki Korhonen, basso.

Einojuhani Rautavaara sävelsi Vigilian Helsingin Juhlaviikkojen ja Suomen Ortodoksisen Kirkon tilauksesta 1971. Vigilia jakaantuu kahteen osaan, Ehtoopalvelukseen, joka esitettiin ensimmäisen kerran jumalanpalveluksena Uspenskin katedraalissa 1971, ja Aamupalvelukseen, joka ensiesitettiin 1972. Rautavaara muokkasi messusta konserttiversion vuonna 1997. Säveltäjä on sanonut ortodoksisen messutekstin arkaaisuuden ja synkän-iloisen hehkun tehneen häneen suuren vaikutuksen. Rautavaara on käyttänyt sävellyksessä kuoroa mahdollisimman monipuolisesti, sillä soittimia ortodoksisessa jumalanpalveluksessa ei käytetä. Myös solisteilla on merkittävät roolit teoksessa. Säveltäjän mukaan Vigilia on hengeltään ja ilmaisukeinoiltaan lähempänä bysanttilaista muotomaailmaa kuin 1800-luvulla vakiintunutta venäläistä kirkkolaulua.

Tapiolan Kamarikuoro esittää Vigilian nyt toista kertaa. 25-vuotiaan kuoron taiteellinen toiminta koostuu omista konserttiproduktioista, ammattiorkesterien ja musiikkijuhlien tilauskonserteista sekä monivuotisista tilaussävellys- ja levytysprojekteista. Kuoro tekee yhteistyötä maamme johtavien ammattiorkestereiden, kapellimestareiden ja säveltäjien kanssa ja on esiintynyt myös ulkomaisten huippukapellimestareiden johdolla. Espoon kulttuurilautakunta palkitsi kuoron ja sen taiteellisen johtajan Hannu Norjasen kaupungin kulttuuripalkinnolla vuonna 2005.

Hannu Norjanen on toiminut kuoron taiteellisena johtajana vuodesta 1998. Norjanen toimii myös Cantores Minores -poikakuoron taiteellisena johtajana ja Helsingin filharmonisen kuoron johtajana. Kuoronjohtamisen lisäksi Norjanen on toiminut Vaasan kaupunginorkesterin taiteellisena johtajana, Lappeenrannan kaupunginorkesterin kapellimestarina ja apulaiskapellimestarina Suomen Kansallisoopperassa sekä vieraillut johtamistehtävissä eri puolilla Eurooppaa ja USA:ssa.

Konsertti pidetään torstaina 20.8. Espoon tuomiokirkossa klo 22. Tuntia ennen konserttia alkaa taiteilijatapaaminen Pitäjäntuvassa.

Etusivu