23.05.2013

Riihimäen Kesäkonserteissa huippumuusikoita meiltä ja muualta

Riihimäen Kesäkonsertit soivat 4.-9.6.2013 jo 32. kerran. Tämän vuoden teema on Maasta taivaisiin. Se kuvastaa musiikin tehtävää niin arjessa kuin henkisessäkin elämässä. Kuuden päivän ajan voi kuulla musiikin huippuja niin kotimaasta kuin ulkomailta hyvin monenlaisissa kokoonpanoissa aina sinfoniaorkesterista yksittäisiin solisteihin.

Tiistaina 4.6. kuullaan kahden pianistin voimainponnistus, kun flyygeleiden ääreen istuvat Maria Männikkö ja Pauli Kari loihtien espanjalaisia rytmejä ja fantasian hurmaa. Keskiviikkona 5.6. on vuorossa Trio La Rue (Virva Garam, Susanna Arminen ja Markus Pelli), joka soittaa muun muassa Sibeliusta ja Schönbergin voimallisen Kristalliyöstä kumpuavan teoksen.

Riihimäen Keskuskirkko toimii kahden konsertin esityspaikkana. Torstaina 6.6. kuullaan brittisellisti Jamie Waltonia sekä Sinfoniaorkesteri Vivoa, joka loihtii uudenlaisia elämyksiä sinfoniaorkesterille varta vasten sovitettujen virsien myötä.  Lauantaina 8.6. Keskuskirkon täyttävät Eino Leinon runoihin tehdyt laulut Vesa-Matti Loirin väkevänä tulkintana. Loiria säestävät kitaristi Peter Lerche sekä Sinfoniaorkesteri Vivo.

Perjantai-iltana (7.6.) Kino Sampo on jazzin sävyisen gospelmusiikin näyttämönä, kun Baby Boy Varhama ja Miikka Kallio Trio nousevat lavalle

Päätöskonsertissa sunnuntaina 9.6. palataan jälleen kamarimusiikin ytimeen, kun alun perin ukrainalainen mestaripianisti Vjatsheslav Novikov yhdistää voimansa Juhani Palolan (viulu), Esa Heikkilän (viulu), Anu Airaksen (alttoviulu) sekä Tomi Uotilan (sello) kanssa. Toisen osan konserttia muodostavat brittiläisen Jamie Waltonin upeat sellotulkinnat. Luvassa on muun muassa Schumannia, Bachia ja Britteniä.

Perinteisissä lastenkonserteissa esiintyy tänä vuonna Jani Mäkelä muodostaen yhdenmiehen vauhdikkaan orkesterin. Toisena vuonna peräkkäin Kesäkonsertit rantautuu myös riihimäkeläisiin palvelutaloihin tarjoten talojen asukkaille ja henkilökunnalle suunnatut konsertit.

Makupaloja viikon konserteista voi jokainen kuulla konserttiviikon aikana arkipäivisin Riihimäen Granitin aukiolla järjestettävissä ilmaiskonserteissa.

Varaslähtö konserttikesään otettiin jo sunnuntaina 5.5., jolloin Riihimäeltä lähtöisin olevat Tommi Hakala ja Juha Riihimäki lauloivat harvinaisessa yhteiskonsertissa loppuunmyydylle salille Riihimäen lasimuseon suuressa salissa.

www.riihimaenkesakonsertit.fi