03.06.2019

Riihimäen Kesäkonsertit: Provencea, Pariisia ja Prismaa

Riihimäen Kesäkonserttien pakettimatkoilla vuorossa on tuulinen talvi Provencessa, kun kitaristi Ismo Eskelinen, viulisti Antti Tikkanen, sopraano Helena Juntunen ja pianisti Paavali Jumppanen kokoontuvat yhteen konsertin nimikkoteoksen äärelle. Aulis Sallisen requiem läheisen kuoltua sai kantaesityksensä Joroisissa vuonna 2007. Keskiviikon konsertissa kirjailija Paavo Haavikon teksteihin sävelletty teos saa seurakseen ranskalaisen Francis Poulencin instrumenttiteoksia ja lauluja, brittisäveltäjä Thomas Adèsin hurmaavan Life Storyn sekä suomalaisia tuuliaiheisia liedejä Oskar Merikannolta, Otto Kotilaiselta, Leevi Madetojalta sekä Aulis Salliselta.

Kitaristi Ismo Eskelinen, Riihimäen Kesäkonserttien taiteellinen johtaja, oli mukana Sallisen teoksen kantaesityksessä. Nyt hänen rinnalleen Kesäkonserttien lavalle nousevat viulisti Antti Tikkanen ja sopraano Helena Juntunen. Kolmikko nähtiin myös festivaalin avajaiskonsertissa tiistaina. Neljäntenä taiteilijana mukaan matkalle Provenceen liittyy pianisti Paavali Jumppanen. Luvassa on korviahivelevä ilta maailmanluokan tähtien seurassa, mestarillisen Oiva Toikan näyttelyn ympäröimänä. Yleisradio radioi konsertin, ja se on kuultavissa Yle Areenassa pe 7.6. alkaen.

Kesäkonsertit järjestää konserttivieraille räätälöidyn opastetun kierroksen yhteistyössä lasimuseon, osuuskunta Lasismin ja kahvila-ravintola Kehrän kanssa ennen konserttia. Kierros lähtee lasimuseolta klo 16.00 ja takaisin ehtii sopivasti ennen konsertin alkua.

Keskiviikkona päivällä Kesäkonsertit jalkautuu jälleen konserttisaleista kylille. Keskipäivän konsertti Riihimäen Prismassa, kauppakeskus Atomin käytävillä esittelee Kesäkonserttiviikon tarjontaa. Kauppareissulle lähtevät kesän taiteilijoista viulisti Antti Tikkanen, kitaristi Ismo Eskelinen sekä torstai-illan tähti, koreografi-flamencotanssija Kaari Martin.

 

PÄIVÄRETKI PRISMAAN

klo 12.00 Riihimäen Prisma

Antti Tikkanen, viulu

Ismo Eskelinen, kitara

Kaari Martin, koreografi-flamencotanssija

 

LASIKIERROS

klo 16.00 lähtö lasimuseon aulasta

 

TALVI PROVENCESSA

klo 19.00 Suomen lasimuseo

Helena Juntunen, sopraano

Antti Tikkanen, viulu

Ismo Eskelinen, kitara

Paavali Jumppanen, piano

 

Riihimäen Kesäkonsertit 4.–9.6.2019

www.riihimaenkesakonsertit.fi

 

Ohjelma: http://www.riihimaenkesakonsertit.fi/ohjelma/

Konserttiopas selattavissa täällä: https://bit.ly/313Sxoa