11.06.2012

Riihimäen Kesäkonserttien lopputiedote: onnistunut ja monipuolinen kamarimusiikkiviikko

Riihimäen Kesäkonserttien neljäs vuosikymmen käynnistyi upeasti, kun sunnuntaina päättynyt kamarimusiikkifestivaali keräsi kaikkiaan noin 2100 kuulijaa viikon aikana. Sekä Lapin kamariorkesterin ennakkokonsertti että Lohjan kaupunginorkesterin ja solistien päätöskonsertti vetivät lasimuseon suuren salin täyteen innokkaita kamarimusiikin ystäviä. Myös perjantai-illan StrongBowsin konsertti Kino Sammossa soitettiin lähes täydelle salille.

– Tänä vuonna meillä oli painopiste jousisoittimissa ja koko ohjelmisto oli laadittu musiikin ehdoilla ja kamarimusiikillisessa hengessä korkeatasoiseksi tapahtumaksi ja siinä me onnistuimme hyvin, kiteyttää Riihimäen Kesäkonserttien toiminnanjohtaja Timo Kotilainen. Esiintyjinä oli huippuja sekä kotimaasta että maailmalta kahden hengen intiimeistä kokoonpanoista sinfoniaorkesteriin.

Uutena konserttisarjana Kesäkonsertit järjesti neljä, riihimäkeläisten palvelutalojen asukkaille ja henkilökunnalle räätälöityä konserttia. Näiden esitysten myötä musiikkia vietiin heille, jotka muutoin ovat konserttisalien saavuttamattomissa.

Riihimäen Kesäkonsertit haluaa tuoda kamarimusiikin myös lasten ja nuorten saataville. Torstaina Eteläisen koulun Matinsali täyttyi ääriään myöten päiväkoti-ikäisistä kahdessa Milla Pohjolan luotsaamassa lastenkonsertissa. Lisäksi Kesäkonsertit tarjosi ilmaisen sisäänpääsyn kaikkiin konsertteihinsa alle 16-vuotiaille perinteisen tavan mukaisesti.

Ensi vuonna Riihimäen Kesäkonsertit soivat 4.-9.6.2013. Toukokuussa järjestetään lisäksi ennakkokonsertti. Taiteellisena johtajana vuonna 2013 jatkaa Esa Heikkilä, joka onkin luvannut tuoda estradeille jälleen uusia tuulia läheltä ja kaukaa.

Etusivu