12.02.2019

Ruisrock julkisti ison kattauksen artisteja – Bad Bunny, Diplo ja Rita Ora nähdään ensi kesänä Turussa

Turun Ruissalossa 5.–7.7.2019 vietettävän Ruisrockin ohjelma on täydentynyt yli 30 nimellä. Festivaalin päiväkohtainen ohjelma on nyt julki ja kaikki lipputyypit myynnissä.

Ruisrockissa nähdään ensi kesänä monipuolinen kattaus kansainvälisiä nimiä eri musiikkigenreistä. Maailmalla jättimäiseksi ilmiöksi kasvaneen lattarimusiikin kaksi tämän hetken nimekkäintä artistia vierailee festivaalilla. Laulaja, räppäri ja tuottaja Bad Bunny on lyhyessä ajassa noussut kysytyksi esiintyjäksi ja kiertänyt loppuunmyydyillä areenoilla eri puolilla Eurooppaa, Yhdysvaltoja ja Latinalaista Amerikkaa. Ylistystä ja palkintoja kerännyt J Balvin saapuu Ruissaloon puolestaan tarjoilemaan hiphopilla kuorrutettua reggaetonia.

Loppuvuodesta odotetun uuden albumin julkaissut popmuusikko Rita Ora pudotteli levyltä ennakkoon toinen toistaan kovempia singlejä, jotka ovat keränneet suoratoistopalveluissa satojamiljoonia kuunteluja. Tuottaja ja muusikko Diplo sekä DJ-kaksikko Dimitri Vegas & Like Mike edustavat elektronisen musiikin terävintä kärkeä, ja globaaliksi popilmiöksi kasvanut Troye Sivan yhdistelee tanssihiteissään 80-luvun syntikkapoppia ja raikkaita nykysoundeja.

Kansainvälisten nimien lisäksi Ruisrock on lisännyt ohjelmaan ison joukon kotimaan kärkiartisteja. Mukana ovat muun muassa Alma, JVG, J. Karjalainen, Ellinoora, Gasellit, Olavi Uusivirta ja uutta musiikkia kevään aikana julkaiseva Chisu. Lisäksi festivaalilla nähdään esimerkiksi tauolle jääneen Haloo Helsingin! Elli Haloon sooloprojekti Ellips, suomenkielisen popin suunnannäyttäjä Vesta ja Emma Gaalassa kriitikoiden valinnaksi noussut Ruusut. Luvassa on myös joukko suomirapin kuumimpia nimiä, kuten Adikia, SOFA, Melo ja Cledos sekä kovassa nosteessa olevat popkokoonpanot Maustetytöt ja Rosita Luu.

Uusien artistien lisäksi Ruisrock on nyt julkistanut päiväkohtaisen ohjelman. Samalla myyntiin tulivat yhden ja kahden päivän liput sekä VIP- ja Ruisrock+-liput. Festivaalin lippujen kysyntä on ollut tänä vuonna ennätyksellistä.

Nyt julkistettujen artistien lisäksi festivaalille on jo aiemmin kiinnitetty muun muassa Travis Scott, Brockhampton, Future, , Sigrid ja The 1975. Runsaasti lisää ohjelmajulkistuksia on luvassa talven ja kevään aikana.

Ruisrock 5.–7.7.2019

Travis Scott (US), Bad Bunny (PR), Brockhampton (US), Dimitri Vegas & Like Mike (BE/GR), Diplo (US), Future (US), J Balvin (CO), Mø (DK), Rita Ora (UK), Sigrid (NO), The 1975 (UK), Troye Sivan (AU), Alma, Apulanta, JVG, SANNI, Ville Valo & Agents, Anna Puu, Chisu, Ellinoora, Evelina, Gasellit, J. Karjalainen, Olavi Uusivirta, Pariisin Kevät, Pyhimys, Vesala, Vesta, Aavikko, Adi L Hasla, Adikia, Aste, Cavallini & Shrty, Cledos, costee, D.R.E.A.M.G.I.R.L.S., Ellips, Etta, Huora, IBE, Maustetytöt, Melo, New Ro, Pastoripike, Pauliina Kokkonen, Pää Kii, Rosita Luu, Ruusut, Sini Yasemin, SOFA, Younghearted

http://www.ruisrock.fi

RUISROCK

50. kerran järjestettävä Ruisrock on yksi Suomen johtavista ja vanhimmista kulttuuritapahtumista. Ruisrock juhlitaan vuosittain Turussa, Ruissalon luonnonkauniissa Kansanpuistossa. Ensi festivaali vietetään 5.–7.7.2019. Ruisrock on olemassa, jotta maailmassa olisi enemmän iloa ja onnellisuutta.