13.06.2019

Ruisrockissa jammaillaan kasvien kanssa – ympäristön merkitys korostuu festivaalin taideohjelmassa

Viidettäkymmenettä festivaalia juhlistava Ruisrock julkaisi aikataulunsa, kaksi uutta artistia ja runsaasti taideohjelmaa.

50. Ruisrock vietetään 5.-7.7.2019 Turun Ruissalossa, ja viikonlopun aikana lavalle nousevat muun muassa Travis Scott (US), Ellie Goulding (UK), Bad Bunny (PR), Empire of The Sun (AU), Alma ja Apulanta. Musiikkiohjelmaa täydentävät vielä hiphopin lasikattoja rikkova texasilaisräppäri Megan thee Stallion (US) sekä tänä kesänä viimeistä kertaa konsertoiva Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana. Festivaalin aikataulut on nyt julkaistu Ruisrockin verkkosivuilla.

Festivaalialueella koetaan myös ajankohtainen kattaus taideohjelmaa, joka hellii mieltä, mutta ottaa myös kantaa ympäristökysymyksiin. Edustettuna ovat monet taiteenlajit visuaalisista taiteista immersiiviseen performanssiin ja osallistavaan äänitaiteeseen.

Kuvataiteilija Emma Ainalan rokokoon tyyli-ihanteita nykyajan kuvatulvaan yhdistävät teokset saavat uuden elämän festivaalialueella The Garden of Earthly Delights -teoksessa, ja näyttävistä tilainstallaatioistaan tunnetun Halmesmaa x 3 -kollektiivin veistos Keidas – Oasis tarjoaa virkistävän levähdyspaikan heti alueelle saavuttaessa. Teatteri Vapaa Vyöhykkeen Kaikuja Paratiisista houkuttelee uteliaimmat drinkinmittaisen performanssin äärelle.

Alueelta voi bongata myös vesistöjen nykytodellisuuteen herättelevän Roskakalan, monimuotoisen luonnon tärkeydestä muistuttavan Armadillo-vyötiäisen sekä suuren flamingon, jotka kaikki kertovat oman tarinansa ihmisen ja luonnon välisestä suhteesta. Fern Orchestran supersuositut Kasvijamit kutsuvat yleisön spontaaniin jammailuun viherkasvien kanssa, ja jo klassikoksi muodostunut Reivikontti tarjoilee mikrokokoiset hetken reivit lasiseinäisessä kontissa. Uusi musiikkia, puheohjelmaa ja muita osallistavia aktiviteetteja viikonlopun aikana sekoitteleva Pink Box on taideteos jo itsessään niin sisä- kuin ulkopuolelta.

Ruiskioski palvelee Turussa 1.7. alkaen

Ruisrockin infopiste Ruiskioski palvelee festivaaliviikolla vieraita uudessa paikassa Jokirannassa, Kristiinankadun ja Läntisen rantakadun risteyksessä. Maanantaina 1.7. aukeavalta kioskilta voi muun muassa ostaa ennakkolippuja festaribussiin ja pyöräparkkiin.

Ruisrock-lippuja on saatavilla enää perjantaille ja sunnuntaille.

50. kerran järjestettävä Ruisrock on yksi Suomen johtavista ja vanhimmista kulttuuritapahtumista. Ruisrock juhlitaan vuosittain Turussa, Ruissalon luonnonkauniissa Kansanpuistossa. Ensi festivaali vietetään 5.–7.7.2019. Ruisrock on olemassa, jotta maailmassa olisi enemmän iloa ja onnellisuutta.