25.07.2016

Salmelan kesän konserttisarja huipentuu sunnuntaina vierailuun Kiinasta

Salmelan kesäkonserttien sarjan viimeinen konsertti lähestyy: Salmela tarjoaa ainutlaatuisen tilaisuuden kuulla Kiinan valtion korkeimman tason soittokuntaa. Kansainvälisesti merkittävä Kiinan valtion edustusoittokunta esiintyy Mäntyharjun kirkossa tulevana sunnuntaina 31.7.2016. PLA, eli The Military Band of the Peoples´Liberation Army, kapellimestarinaan Zhang Haifeng, on vieraillut aiemmin Suomessa vuonna 1994.

”Salmelalle tarjoutui ainutlaatuinen mahdollisuus toteuttaa tämä konserttivierailu yhteistyössä Hamina Tattoon kanssa. Olemme innoissamme, että saamme näin tasokkaan kansainvälisen orkesterin täydentämään Salmelan juhlakesän ohjelmaa.” kertoo Taidekeskus Salmelan toiminnanjohtaja Tuomas Hoikkala.

45 muusikkoa on valikoitunut Kiinan kansan vapautusarmeijan edustussoittokuntaan, joka on perustettu vuonna 1947. Kansan vapautusarmeijan edustussoittokunta on esiintynyt olemassaolonsa aikana yli 7000 kertaa. Esiintymisiin on kuulunut mm. valtiovierailuja, kansallispäivien juhlallisuuksia, Pekingin olympialaiset, Shanghai Expo, ja Guangzhou Asian Games, jne. Vuosien myötä edustussoittokunnan ohjelmistoon on kerääntynyt yli 2000 teosta ja se on tuottanut satoja puhallinmusiikkiäänitteitä. Yli 200 edustussoittokunnan soittajaa on voittanut palkintoja niin kotimaisissa kuin kansainvälisissäkin kilpailuissa.

Mäntyharjun lisäksi soittokunta esiintyy Suomen vierailunsa aikana myös Hamina Tattoon upeissa marssishow esityksissä Hamina Bastionissa 1.-6.8. Hamina Tattoo festivaalin pääasia ja ehdoton kruunu ovat ainutlaatuiset marssishow’t Hamina Bastionissa. Täällä maailman parhaiden sotilassoittokuntien akrobaattiset kuviomarssiesitykset ja briljantti soitto kisaavat kansainvälisten univormujen väriloiston kanssa.

Lippuvarauksia voi tehdä suoraan Taidekeskus Salmelan vastaanotosta näyttelyvierailun yhteydessä tai puhelimitse numerosta 050 3388 114.

www.taidekeskussalmela.fi