11.08.2020

Salo – Lasten Laulukaupunki: Anna ja Hannu sekä kahtaKAUHIAmpi ÄIJÄ sunnuntaitorilla

Lasten Laulukaupunki ry ja kahvio Salon Torikaffe yhdessä Salon kaupungin kanssa elävöittävät Salon toria kesäsunnuntaisin järjestämällä kahvioon livemusiikkia ja muuta ohjelmaa.

Sunnuntaina 16.8. klo 10 Duo Anna & Hannu viihdyttävät yleisöä Salon torilla. Harmonikansoittaja Anna Schukov ja kitaristi/basisti Hannu Määttänen ovat keikkailleet pitkään yhdessä erilaisissa kokoonpanoissa ja Tanssiorkesteri Tähdenlento on yksi heitä tiukasti yhdistävä yhtye. Sunnuntaitorilla he esittävät duona kansanlauluja ja kesäisen leppoisia iskelmiä. Annalla ja Hannulla on tapana myös osallistaa yleisönsä, joten yhteislauluakin on luvassa.

Klo 12 vaihtuu musiikin laji, kun lavalle astuu kahtaKAUHIAmpiÄIJÄ, johon vuonna 2020 kuuluvat Kari Kahila, Hepa Heinonen, Esa Mäkynen, Jari Pulli ja Pepe Lindholm.

Bändi on perustettu Salossa jo vuonna 1994 ja vuosien varrella on soittajakaarti osittain vaihtunut. Uusimmassa kokoonpanossa on verisukulaisuuden mukanaan tuoma synergia Karin, Esan ja Hepan kesken. Kari on eno/setä Esalle ja Hepalle. Karin blues syventää Äijien soundia ja monipuolistaa biisivalikoimaa entisestään. Esa taikoo bassollaan bändin aivan uusiin ulottuvuuksiin ja erikoishuomion ovat nyt saaneet myös laulustemmat. Pitkä ystävyys Pepen ja Hepan kesken takaavat jykevän rytmikudelman biiseihin ja Pullin Jarin lavataide puolestaan tekee yleisöön lähtemättömän vaikutuksen. Odotukset ovat korkealla!

Elokuun koronatiedotteet ovat olleet vakavaa kuultavaa. Sunnuntaitorilla noudatetaan Aluehallintoviraston ohjeita ja myös osallistujilta pyydetään tässä tarkkuutta ja huolellisuutta. Pidetään yhdessä huolta turvaväleistä ja hygieniasta! Kahvion henkilökunta ja tapahtumajärjestäjät antavat paikan päällä yleisölle asiaan liittyviä ohjeita.

Tervetuloa Salon torille!

www.lastenlaulukaupunki.fi