29.08.2018

Salo – Lasten Laulukaupunki: Kesän viimeinen ohjelmallinen sunnuntaitori

Lasten Laulukaupunki ry ja Maran Torikeidas päättävät Salon torin ohjelmalliset kesäsunnuntait yhdessä Marjo Korpelan ja Shady Boyz –bändin kanssa 2.9. ja ohjelmaa on klo 10 – 14.

Klo 10.00 – 12.00 kuullaan harmonikkamusiikkia taitavan nuoren soittajan esittämänä. Marjo Korpela on pertteliläinen 17-vuotias taituri, joka on soittanut harmonikkaa jo 14 vuotta. Viime vuonna Marjo suoritti harmonikansoiton D-kurssin tutkinnon opettajanaan Anna Schukov. Marjo soittaa kaikkein mieluiten klassisia ja virtuoositeoksia, joissa taidot oikeasti saavat näkyä. Esiintymisissä hän soittaa kaikenlaista musiikkia, pääasiassa kuitenkin tanssittavia ja tuttuja kappaleita – kansanmusiikista ja vanhemmista hiteistä elokuvamusiikkiin sekä klassiseen. Ohjelmistoon kuuluu kansansävelmien lisäksi mm. Oskar Merikannon, Viljo Vesterisen, Pietro Frosinin, Unto Monosen sekä Toivo Kärjen säveltämiä ja sovittamia kappaleita.

Klo 12.00 – 14.00 viihdyttää toriyleisöä paikallinen bändi Shady Boyz. Rumpalina on Lauri Haikonen, basistina Juha Kivi, kitaristina Juha Raussi ja äänessä Seidi Tontti. Bändi soittelee rennolla fiiliksellä mukavaa musiikkia jokaiseen makuun: iskelmää ja poppia suomeksi ja englanniksi. Shady Boyz ohjeistaa yleisöä pukeutumaan lämpimästi, jos kelit ehtivät viilentyä – ja lämpimän tunnelman saamme yhdessä aikaan.

Tervetuloa tämän kesän viimeiselle sunnuntaitorille!