14.06.2021

Salo – Lasten Laulukaupunki: Lastenlaulufestivaalien toinen päivä kesäsateessa ja sävellyskilpailun finaalikonsertti ilman yleisöä

Kulttuuritalo Kivassa järjestettiin lauantai-iltana Vuoden uusien lastenlaulujen sävellyskilpailun finaalikonsertti. Konsertti ei tällä kertaa ollut yleisötilaisuus, mutta koko konsertti on nähtävissä vielä kaksi kuukautta Lasten Laulukaupungin Facebook-sivuilla. Finaalikonsertti tulkittiin myös viittomakielelle – DIAK:n opiskelijat ohjaajansa kanssa toivat konserttiin hienon lisän.

Vuoden Lastenlauluksi tuomaristo valitsi Aliisa Heinilän Metsän valssin, jonka esitti Alli Auringonkukka. Toisen palkinnon sai Juha Mäen Chihuahua, jonka esittivät Mindi, Sofia ja Juha Mäki. Perheen lemmikkikoira ja laulun innoittaja oli Juhan kanssa palkintoa pokkaamassa ja hauskuutti yleisöä lystikkäällä hännänheilutuksella. Kolmantena palkittiin Minna ja Miri Miettisen Ota iisisti, jonka esitti Katja Karisukki. Tuomaristo halusi lisäksi kannustaa kunniamaininnalla Juha-Matti Grönlundia vauhdikkaasta liikuntalaulusta Ylikypsää spagettii.

Tuomariston puheenjohtajana toimi muusikko, liikunnanohjaaja Majka Nurminen ja muut tuomariston jäsenet olivat musiikkipedagogi AMK Anna Schukov, harmonikansoiton opettaja Nikolay Mikheev sekä lasten ja nuorten edustajana musiikkia monipuolisesti harrastava Eini Helle.

Tuomariston puheenjohtaja Majka Nurminen kiitteli vuolaasti finalistikappaleita monipuolisuudesta, erilaisuudesta, teemojen runsaudesta ja esityksiä upeista, koskettavista tulkinnoista. Kauniisti Majka Nurminen myös kannusti lauluntekijöitä tekemään lisää lauluja, koska ihan kaikkia lauluja tarvitaan, sillä jokaiselle laululle on jossain olemassa lapsi, jolle juuri se yksi laulu on kaikkein tärkein.

Hyvätuuli -palkinto, joka on myönnetty vuodesta 2003, luovutettiin tänä vuonna finaalikonsertissa Soili Perkiölle. Soili tunnetaan erityisesti varhaisiän musiikkikasvatuksen kehittäjänä ja tässäkin finaalissa hän oli mukana myös säveltäjänä ja esiintyjänä.

 

Tuomariston puheenjohtajan kootut ajatukset:

”Sävellyskilpailun finaalikappaleiden taso oli erittäin korkea.”

”Mukana oli ihastuttava rytmillinen ja tyylillinen kimara niin reggaeta ja rockia, kuin räppiä ja poppia. Löytyi myös lattareita, musikaalityyliä ja herkempää valssia ja balladeita.”

”Laulujen sanoitukset käsittelivät lapsille tärkeitä asioita hiekkalaatikkokulttuurin tasa-arvosta koko maailman auttamiseen.”

”Hienosti sovitetuissa uutukaishiteissä lennätettiin taikaleijaa, syötiin pullaa luurankolinnassa, rummutettiin kattiloita ja tuumittiin koiran hankkimista.”

 

Tuomaristo valitsi yksimielisesti voittajalauluksi keijukaismaisen Aliisa Heinosen säveltämän ja sanoittaman Metsävalssin poikkeuksellisen kauniin melodialinjan, keskiaikaisen poljennon ja fantasianomaisen kokonaisuuden ansiosta. Teos hellii sielua ja houkuttelee pienet varpaat valssaamaan.

Toiseksi tullut ”Chihuahua” on rapean raikas menobiisi eläinrakkaille.

Kolmanneksi tullut ”Ota iisisti” käsittelee vihan ja kiukun tunteiden säätelyä ja opettaa hengittämään hetken ennen raivoamista ja toisen haukkumista vahtikoiran lailla. Mitäpä jos kuuntelisitkin ensin mielesi viisaampaa puolta?

Kunniamaininnan sai upea jumppalaulu: Löysää spagettii. Kokeile vaikka heti: Hyppää X, Hyppää I! Tee käsistäs löysää spagettii! Toimiva jumppa pienille ja isommillekin, vai mitä?

”Uskon, että tästä uudesta laulukokoelmasta löytyy varmasti mieleinen laulu monelle pienelle musiikin ystävälle. Lahjakkaita musiikintekijöitä löytyy Suomesta ilahduttavan paljon.”