07.07.2020

Salo – Lasten Laulukaupunki: Salon sunnuntaitorilla Markus Blom bändeineen ja ukuleleorkesteri Saloha!

Lasten Laulukaupunki ry ja kahvio Salon Torikaffe tarjoavat kesäkansalle tulevana sunnuntaina ukulelemusiikkia ja suomipoppia. Sunnuntaina 12.7. klo 10.00 – 12.00 esiintyy Ukuleleorkesteri Saloha!, joka on saanut alkunsa Salon kansalaisopistossa Rauni Rokan valmentamassa ukuleleryhmässä. Keikkamatkoja orkesteri on tehnyt Raunin johdolla vuosittain useita. Ukuleleorkesterin säestyksellä myös yleisö pääsee laulamaan ja mikäli ukulele alkaa innostaa, niin orkesteri kutsuu mukaan uusia soittajiakin.

Klo 12-14 ovat esiintymisvuorossa Markus Blom ja hänen muusikkoystävänsä. Tämä bändi kokoontuu kesätorille yleisön pyynnöstä. Kokoonpanossa soittaa bassoa Esa
Mäkynen, perkussioita Valtteri Lehtinen, kitaraa Konsta Mäenpää ja laulajana on Markus Blom. Suomipopin lisäksi saatetaan kuulla varsin laajasti musiikin muitakin
tyylilajeja.

Korona-aika jatkuu Suomessa edelleen ja sunnuntaitorilla se tarkoittaa turvaväleistä ja hygieniasta huolehtimista. Kahvion henkilökunta ja tapahtumajärjestäjät antavat paikan päällä yleisölle asiaan liittyviä ohjeita.