21.07.2020

Salo – Lasten Laulukaupunki: Sunnuntaina on Salon torilla kaksi tanssiorkesteria

Lasten Laulukaupunki ry ja kahvio Salon Torikaffe yhdessä Salon kaupungin kanssa elävöittävät Salon toria kesäsunnuntaisin järjestämällä kahvioon neljä tuntia livemusiikkia.

26.7.2020 klo 10-12 on esiintymisvuorossa tanssiorkesteri Tahtiset. Orkesteri soittaa suomalaista iskelmä- ja popmusiikkia. Yhtyeeseen kuuluvat Ismo Kakko, Raimo Niemelä ja Jyrki Sjöholm. Ismo on solisti ja kitaristi, Raimo soittaa kosketinsoittimia ja Jyrki kitaroita.

Tahtiset kiertää viihdyttämässä perhejuhlissa, tansseissa, illanvietoissa, ravintoloissa ja kesäjuhlissa.

Klo 12-14 on vuorossa paikallinen kokoonpano Combo di Bossa, kevyen musiikin yhtye, joka perustettiin alkuvuonna 2015. Yhtyeen jäsenillä on vuosikymmenten kokemus musiikista ja keikkailusta. Suurin osa bändin jäsenistä on kotoisin Salosta. Solisti tulee Sipoosta.

Yhtyeeseen kuuluvat laulaja Satu Lehtinen, kitaristi Jari Suominen, basisti Pasi Kuhalainen, kosketinsoittaja Osmo Laine ja rumpali Markus Anttila. Bändi kertoo soittavansa niin perinteistä tanssimusiikkia kuin suomipoppia. Lisäksi he tekevät samalla kokoonpanolla myös rock/pop/soul -painotteista bilekeikkaa nimellä Bilebändi CDB.

Korona-aika jatkuu maassamme edelleen ja sunnuntaitorillakin huolehditaan turvaväleistä ja hygieniasta. Kahvion henkilökunta ja tapahtumajärjestäjät antavat paikan päällä yleisölle asiaan liittyviä ohjeita.

www.lastenlaulukaupunki.fi