07.07.2017

Sata-Häme Soi: 2017 Harmonikansoiton Suomen Pelimannimestaruudet 1- ja 2-rivisten soitossa ratkottu

Ikaalisissa kilpailtiin tänään 46. kerran Harmonikansoiton Suomen Pelimannimestaruuskilpailut 1- ja 2-rivisten soitinten sarjoissa. Soittajat osoittivat näiden perinteisten soitinten hyvää soittoteknistä osaamista ja parhaimmillaan väkevää musikaalista tulkintaa.

Pelimannimestaruudet ratkottiin paikoin hiuksenhienoilla piste-eroilla. Tuomariston puheenjohtaja Pasi Hirvonen iloitsi, että soittotekniikasta saattoi antaa kiitosta, kun soittajilla oli perusasiat hallussa. Peukalo oli kahvassa silloin, kun sen kuului siellä olla. Kappaleet oli harjoiteltu hyvin, joten Eino Leinon päivänä päästiin kuulemaan perinteistä soittoa varsin mallikkaasti.

Musiikin tohtori Pasi Hirvosen lisäksi Pelimannimestaruuksia tuomaroi kokenut kollegio, harmonikkataiteilija, kapellimestari Matti Ekman, harmonikkataiteilija Teija Niku sekä musiikin maisteri Juha Virtanen.

Kilpailun johtajana toimi Eero Nissinen, joka myös juonsi kilpailun yhdessä Henna-Maija Vannemaan kanssa.

 

Voittajat sarjoittain:

Sarja I, alle 9-vuotiaat: Josefiina Jokinen, Alavus

Sarja II, alle 12-vuotiaat: Neea-Riikka Moisio, Tuuri

Sarja III, alle 15-vuotiaat: Aku Välimäki, Kirkkonummi

Sarja IV, alle 18-vuotiaat: Jasmin Harjanti, Kirkkonummi

Sarja V, yleinen: Erkki-Jussi Koivuluoma, Ilmajoki

Etnomusiikin sarja: Kirsi Viitala-Lehtonen, Sastamala

 

Sata-Häme Soi Ikaalisissa 4. – 9.7.2017  

www.satahamesoi.fi