21.03.2016

Savonlinnan Oopperajuhlat: intohimossa löytyy – 350 yritystarinaa koossa

Valtakunnallisen Intohimoinen yritys 2016 –kampanjan etsintävaihe on päättynyt. Suomesta löytyi satoja yrityksiä, joiden toiminnassa intohimo on merkittävässä roolissa. Tulos on melkein nelinkertainen asetettuun tavoitteeseen verrattuna. Kampanjan taustayhteisöt pitävät saavutettua tulosta laadullisestikin erinomaisena. Kaikkien yritysten tarinat ovat luettavissa osoitteessa www.intohimoinenyritys.fi. Kampanjan kymmenen kärkiyritystä julkistetaan gaalaillassa huhtikuussa.

Intohimoinen yritys 2016 –kampanjan tavoitteena oli löytää sata Suomessa toimivaa yritystä, joita ajaa eteenpäin aito intohimo ja vahva sitoutuminen yritystoiminnan kehittämiseen.

– Yritysten tarinoista käy ilmi, että maastamme löytyy intohimoa ja samalla vahvaa uskoa talouselämän piristymiseen. Haluamme jakaa nämä tarinat esimerkiksi ja kannustimeksi kaikelle kansalle, sanoo projektipäällikkö Pekka Koivunen.

Vuonna 2016 Inspired in Finland –hankkeen pääteemana on intohimo ja kohderyhmänä Suomen intohimoisimmat yritykset. Hanke nostaa esiin yrityksiä, joiden toiminnassa intohimo näkyy ja kuuluu. Jakamalla näitä tarinoita monistetaan intohimoista yrittämisen meininkiä, joka osaltaan vauhdittaa Suomen työelämää ja yritystoimintaa uuteen nousuun. Kampanja huipentuu 16.4. järjestettävään päätapahtumaan Helsingissä. Kampanjaa koordinoi Savonlinnan Oopperajuhlat yhteistyökumppaneinaan Nuorkauppakamarit, Tekes ja Perheyritysten liitto.

Teemoja oopperan maailmasta suomalaiseen työ- ja yrityselämään:

Luovuus 2015 – Intohimo 2016– Taito 2017

Savonlinnan Oopperajuhlat on kansainvälisesti tunnetuin suomalainen kulttuuritapahtuma ja yksi merkittävimpiä matkailukohteitamme. Savonlinnan Oopperajuhlat on vuosien saatossa kasvanut kuukauden mittaiseksi kansainväliseksi festivaaliksi. Sen kävijämäärä on noin 60 000 vierasta vuodessa, siitä runsaat 10 prosenttia on ulkomaalaisia. Ooppera Savonlinnassa on kokonaisvaltainen elämys, joka muodostuu korkeatasoisista oopperaesityksistä ja konserteista, keskiaikaisen Olavinlinnan ainutlaatuisesta tunnelmasta ja kesäisestä Savonlinnasta luonnonkauniine ympäristöineen. Savonlinnasta on tullut käsite oopperanystävien keskuudessa kautta maailman. Oopperajuhlien rahoituksesta n. 14% tulee Opetusministeriön ja Savonlinnan kaupungin toiminta-avustuksista, lähes 70% pääsylipputuloista ja n. 10% yritysyhteistyösopimuksista. www.oopperajuhlat.fi