12.06.2019

Savonlinnan Oopperajuhlat julkisti uuden taiteellisen johtajan Ville Matvejeffin ensimmäisen ohjelmiston

Kesällä 2020 Olavinlinnassa nähdään maailmalla nouseva Kuningas Roger, festivaalilla historiallista barokkioopperaa, Karita Mattilan juhlagaala sekä klassikot Carmen, La traviata ja Sevillan parturi. Savonlinnassa vierailee myös Kroatian kansallisooppera Euroopan kulttuuripääkaupungista Rijekasta. Lipunmyynti Oopperajuhlille 2020 alkaa perjantaina 14. kesäkuuta klo 9.

Savonlinnan Oopperajuhlien taiteellisena johtajana syksyllä aloittava Ville Matvejeff raikastaa festivaalin tarjontaa:

– Olen poiminut artesaanihenkisesti mukaan mielenkiintoisia taiteilijapersoonallisuuksia ja haluan esitellä tämän hetken virtauksia. Oopperajuhlat on ajassa kiinni, uuden polven tekijät nousevat vahvasti. Samalla pidän kiinni Oopperajuhlien ainutlaatuisesta tunnelmasta ja laadukkuudesta, Matvejeff sanoo.

Kesän 2020 uutuus on puolalaisen Karol Szymanowskin 1920-luvun sävellys Kuningas Roger, joka on viime vuosina kokenut uuden tulemisen suurissa oopperataloissa mm. Lontoon Covent Gardenissa, Bostonissa ja Tukholmassa. Suomessa se nähdään nyt ensi kertaa. Esityksen ohjaa nuoren polven oopperaosaaja, hiljattain Mortier Next Generation -palkinnon Belgiassa saanut Krystian Lada ja sen päärooleissa laulavat Fredrik ZetterströmHelena JuntunenSam Furness ja Karol Kozłowski.

Tenori Amadi Lagha, joka hurrattiin laulamaan aariansa peräti kahdesti kesän 2018 Turandotissa, palaa Olavinlinnaan Carmenin Don Joséna. Nimiroolissa leiskuvat sveitsiläissyntyinen moninkertainen kilpailuvoittaja Ève-Maud Hubeaux sekä Tuija KnihtiläCarmenista nähdään 1930-luvun Espanjaan viety, Oopperajuhlien rakastettu versio. La traviata on Mariusz Trelińskin psykologinen, yökerhoon sijoittuva ohjaus. Sen pääroolissa esiintyy mm. palkittu ruotsalaissopraano Ida Falk Winland ja esitykset johtaa Eva Ollikainen, jolle vierailu on debyytti Oopperajuhlilla.

Kesän 2020 ohjelmistossa jatkaa myös kuluvana kesänä nähtävä Sevillan parturi, joka esitetään uusin voimin. Bravuuriroolissaan Rosinana laulaa Annalisa Stroppa ja hänen seuranaan Tuomas KatajalaSevillan parturin johtaa italialaisen repertuaarin spesialisti Evelino Pidò.

Kroatian kansallisooppera Rijekasta tuo Oopperajuhlille kaksi merkittävää oopperateosta, joita Suomessa nähdään vain harvoin. Julius Caesar on Oopperajuhlien historian ensimmäinen Händelin ooppera ja yksi hänen parhaina pidettyjä teoksiaan. Jules Massenet’n herkkä Werther puolestaan on nähty Suomessa viimeksi yli 30 vuotta sitten. Ohjaaja Fabrizio Melano on amerikkalaisen oopperan supervaikuttaja, ja esitykset johtaa visionäärinen Yordan Kamdzhalov. Vierailuesityksissä on mukana myös Kroatian kansallisoopperan orkesteri.

Yksi suomalaisista tähtisopraanoista on ylitse muiden: Karita Mattilan kansainvälinen ura on kestänyt pian 40 vuotta ja jatkuu yhä oopperamaailman merkittävimmillä näyttämöillä. Hän viettää 60-vuotisjuhliaan yhdessä kapellimestari Hannu Linnun ja Oopperajuhlaorkesterin kanssa konsertissa, jossa kuullaan Karita Mattilalle tärkeitä aarioita hänen viime vuosien rooleistaan.

Ville Matvejeff johtaa itse Kuningas Rogerin ja Julius Caesarin esitykset.

Katso Ville Matvejeffin videohaastattelu tästä.

Tämän kesän juhlat ja Jorma Silvastin viimeinen festivaali taiteellisena johtajana käynnistyy 4. heinäkuuta. Lisätietoja ohjelmistosta sivulta oopperajuhlat.fi

Savonlinnan Oopperajuhlat  3.–31.7.2020

Savonlinnan Oopperajuhlat on kansainvälisesti tunnetuin suomalainen kulttuuritapahtuma ja yksi merkittävimpiä matkailukohteitamme. Oopperajuhlat on vuosien saatossa kasvanut kuukauden mittaiseksi kansainväliseksi festivaaliksi. Sen kävijämäärä on noin 70 000 vierasta vuodessa, siitä runsaat 10 prosenttia on ulkomaalaisia. Ooppera Savonlinnassa on kokonaisvaltainen elämys, joka muodostuu korkeatasoisista oopperaesityksistä ja konserteista, keskiaikaisen Olavinlinnan ainutlaatuisesta tunnelmasta ja kesäisestä Savonlinnasta luonnonkauniine ympäristöineen.