22.04.2020

Savonlinnan Oopperajuhlat siirtyy kesään 2021 hallituksen linjauksen mukaisesti – tämän kesän lippuvaraukset siirtyvät suoraan vuoden päähän

Koronavirusepidemia siirtää Savonlinnan Oopperajuhlat tältä kesältä vuoteen 2021. Tuolloin Olavinlinnassa esitetään ohjelmisto, joka oli suunniteltu tälle vuodelle. Samalla lippuvaraukset siirretään automaattisesti seuraavaan kesään. Päätös aiheuttaa festivaalille mittavat taloudelliset menetykset. Oopperajuhlilla kannetaan huolta myös taiteilijoiden ja henkilökunnan toimeentulosta sekä Savonlinnan alueen yrittäjistä, joille Oopperajuhlat on merkittävä sesonki. ”Tärkeintä on kuitenkin yleisömme, henkilökuntamme ja seudun asukkaiden terveys”, sanoo festivaalijohtaja Jan Strandholm.

”Hallituksen linjaus kesän yleisötilaisuuksista on selkeä, ja Oopperajuhlien hallitus toimi sen mukaisesti. Niin paljon kuin festivaalin siirtäminen riipaiseekin, se oli oikea ratkaisu. Oopperajuhlat on ikoninen kesätapahtuma, joka kerää vuosittain yhteen lähes 70 000 musiikin ystävää Savonlinnaan. Työntekijöitä on festivaaliaikaan 1200”, sanoo Oopperajuhlien hallituksen puheenjohtaja Petteri Walldén.

 

Lippuohjeet päivittyvät verkkosivulla oopperajuhlat.fi

Asiakkaiden jo ostamat ja varaamat kesän 2020 liput siirretään kesälle 2021 ja ne takaavat paikan esityksissä vuoden kuluttua. Esitysten uudet päivämäärät kesällä 2021 ilmoitetaan pian Oopperajuhlien verkkosivuilla ja Oopperajuhlat on myös suoraan yhteydessä lipun ostaneisiin. Myös ohjelmisto siirretään vuoden päähän sellaisenaan, tosin jonkinlaiset muutokset ohjelmistossa ja esiintyjissä ovat todennäköisiä. Niistä Oopperajuhlat kertoo asiakkailleen erikseen, kun yksityiskohdat selviävät.

”Pidämme asiakkaistamme huolen ja haluamme tehdä tästä heille mahdollisimman vaivatonta. Juuri nyt kehotan vain seuraamaan päivittyviä ohjeita verkkosivullamme oopperajuhlat.fi. Mikäli uusi päivämäärä kesällä 2021 ei sovi, ratkaisut löytyvät kyllä. Koko juhlatiimimme on äärimmäisen pahoillaan Oopperajuhlien siirtymisestä. Kesän ohjelmistomme olisi ollut erinomainen ja yleisö oli ilmaissut vahvan kiinnostuksensa sitä kohtaan. Teemme kaikkemme varmistaaksemme hienon oopperakesän 2021”, sanoo festivaalijohtaja Jan Strandholm.

 

Oopperajuhlat ja Savonlinnan seutu tarvitsevat tukea

Arvion mukaan juhlien siirtäminen vuodella aiheuttaa festivaalille jopa 2 miljoonan euron tappiot.

”Oopperajuhlilla on merkittävä vaikutus myös koko Savonlinnan seudun talouteen, yli 40 miljoonaa euroa vuosittain. Molempien talouden kannalta juhlien siirtäminen on kova isku, josta toipuminen vaatisi tukitoimia valtiolta. Vetoankin päättäjiin Oopperajuhlien jatkon turvaamiseksi”, sanoo Walldén. Oopperajuhlien johto on ollut yhteydessä eri tahojen kanssa festivaalin tulevaisuudesta.

Oopperajuhlia on järjestetty katkeamatta vuodesta 1967. ”Nyt jos koskaan tarvitsemme yhteishenkeä ja yhteisöllisyyttä”, sanoo Jan Strandholm. ”Toivomme, että jos ohjeistukset sen vain sallivat, ystävämme tekisivät lomamatkan Savonlinnan seudulle tänäkin kesänä, vaikka Oopperajuhlia ei voidakaan viettää. Se olisi tärkeää paikallisille ravintoloille ja kahviloille, majoituspaikoille, liikkeille ja palveluille. Haluamme, että ne olisivat tekemässä oopperakokemuksesta kokonaisvaltaisen vielä ensi vuonnakin.”

Savonlinnan Oopperajuhlat on kansainvälisesti tunnetuin suomalainen kulttuuritapahtuma ja yksi merkittävimpiä matkailukohteitamme. Oopperajuhlat on vuosien saatossa kasvanut kuukauden mittaiseksi kansainväliseksi festivaaliksi. Sen kävijämäärä on noin 70 000 vierasta vuodessa, siitä runsaat 10 prosenttia on ulkomaalaisia. Ooppera Savonlinnassa on kokonaisvaltainen elämys, joka muodostuu korkeatasoisista oopperaesityksistä ja konserteista, keskiaikaisen Olavinlinnan ainutlaatuisesta tunnelmasta ja kesäisestä Savonlinnasta luonnonkauniine ympäristöineen.