28.04.2021

Savonlinnan Oopperajuhlat: Wardrunan konsertti Olavinlinnassa siirtyy vuodella – uusia paikkoja myynnissä kesälle 2022

Norjalaisyhtye Wardrunan konsertti Savonlinnan Oopperajuhlilla siirtyy vuodella heinäkuuhun 2022. Yhtye on tehnyt muutoksia Euroopan-kiertueeseensa koronapandemian vuoksi. Lipun ostaneiden paikkavaraukset pysyvät voimassa ja siirretään seuraavaan kesään. Nyt myyntiin saatiin lisäksi uusi erä paikkoja, sillä kesän 2022 arvioidaan jo olevan vapaa turvavälirajoituksista. 

Wardrunan uusi konserttipäivä Olavinlinnassa on sunnuntai 31.7.2022. Oopperajuhlat on yhteydessä lipun ostaneisiin. Lippuvaraus säilyy ja paikka siirretään ensi kesälle. Lipun arvon voi myös vaihtaa lahjakortiksi tai saada takaisin.

Uudet liput ovat myynnissä Oopperajuhlien lipunmyynnissä ja verkkokaupassa Lippu.fi. Lisätiedot verkkosivulta oopperajuhlat.fi 

Muinaispohjoismaista mystiikkaa 

Suositun Vikings-sarjan (HBO Nordic) musiikista tuttu Wardruna luo uutta vanhoista pohjoismaisista elementeistä. Yhtyeen keulahahmo Einar Selvik käsittelee musiikissaan mm. ihmisen suhdetta luontoon. Muinaisskandinaavisten rumpujen, harppujen ja puhaltimien ohella juurevaan äänimaisemaan kuuluvat kuiskaukset, melodinen laulu ja vaikuttavat kuorot. Soittimina Wardruna käyttää paitsi pohjoismaisia perinnesoittimia, myös luonnon elementtejä kuten puita, kiviä, tulta ja vettä. 

Esiintymispaikkansa tarkoin valitseva yhtye painottaa konserteissaan musiikkiinsa sopivaa oikeaa tunnelmaa sekä energiaa. ”Uskon vahvasti, että Wardrunan kokee parhaiten sellaisissa ympäristöissä ja paikoissa, jotka jotenkin täydentävät musiikkiamme ja siinä mielessä Olavinlinnan historia ja estetiikka soveltuvat vähintäänkin täydellisesti Wardruna-konserttiin”, Einar Selvik on sanonut. 

Wardruna 
Savonlinnan Oopperajuhlat
Olavinlinna 31.7.2022 klo 19, portit avataan klo 18
Liput alk. 60 €
Lippu.fi

Savonlinnan Oopperajuhlat on kansainvälisesti tunnetuin suomalainen kulttuuritapahtuma ja yksi merkittävimpiä matkailukohteitamme. Kuukauden mittaisella festivaalilla käy vuosittain jopa 70 000 oopperavierasta. Ooppera Savonlinnassa on kokonaisvaltainen kokemus. Kansainvälisesti korkeatasoiset esitykset ja konsertit, Olavinlinnan tunnelma ja kesäilta Saimaan äärellä kuuluvat erottamattomasti yhteen. Oopperajuhlia vietetään 2.–31.7.2021. oopperajuhlat.fi