18.07.2012

Savonlinnan Oopperajuhlien Free Will -oopperan libretto syntyi satojen kirjoittajien näppäimistöllä

Yhteisöooppera Free Will (Vapaa tahto) on tarjonnut elämyksiä jo ennen ensiiltaansa. Savonlinnan Oopperajuhlien Opera by You -projekti on antanut mahdollisuuden kenelle tahansa tehdä työtä, joka yleensä on ooppera-alan ammattilaisten käsissä. Sadat ihmiset tarttuivat haasteeseen luoda yhteinen ooppera alusta loppuun internetin välityksellä.

Opera by You -projekti alkoi vuonna 2010 ideointikilpailulla, jonka perusteella oopperan juoneksi valittiin italialaisen Graziano Gallon teksi Free Will. Oopperassa nykymenoon tyytymätön Jumala lähettää Mozartin, Oscar Wilden ja Jean d’Arcin maan päälle tilannetta pelastamaan. Internetyhteisö suunnitteli juonen pohjalta oopperan libreton, musiikin ja visuaalisen ilmeen ammattilaisten ohjauksessa. Libreton synnyssä kirjoittajien apuna on ollut Iida Hämeen-Anttila, joka itsekin on uransa alussa käsikirjoittajana.

”Opera by You on ollut ennen kaikkea oppimismahdollisuus niin itselleni kuin yhteisöläisille. Itsekään en ole aiemmin kirjoittanut oopperaa. Ei ollut valmista mallia siihen, kuinka tehdään yhteisöooppera netissä”, Hämeen-Anttila sanoo.

Englanninkielistä librettoa on ollut kirjoittamassa satoja ihmisiä.

”Osa on kirjoittanut ehkä vain yhden repliikin, mutta kymmenet ovat olleet mukana prosessissa alusta loppuun. Vaikka kirjoittajia on ollut useita ja eri taustoista, libretosta syntyi yhtenäinen teos yllättävän helposti.”

Librettoa on ollut tekemässä niin ammattikirjoittajia, harrastajia kuin sellaisia, jotka olivat vasta haaveilleet kirjoittamisesta.

”Annoin yhteisöläisille tehtäviä keksiä vaikkapa vuorosanat tiettyyn kohtaukseen. Kirjoitustehtävät haluttiin pitää sellaisina, että kuka tahansa voi osallistua. Moni yhteisöläinen ei ole tätä ennen uskaltanut kirjoittaa julkisesti.

Itsekin tiedän kuinka pelottavaa ja jännittävää on tuoda julki omia tekstejään.” Libretto kirjoitettiin valmiiksi pieni palanen kerrallaan, mikä toimitettiin säveltäjäyhteisön työstettäväksi.

”Useinhan säveltäjällä on käsissään kokonainen teksti ennen sävellystyön aloittamista. Jotta työ eteni, librettoa tehtiin kohtaus kerrallaan valmiiksi”, Hämeen-Anttila sanoo.

Iida Hämeen-Anttilan mielestä hienointa Free Willissä on se, että siinä yleisön kädenjälki näkyy. Opera by You on ollut ainutlaatuinen mahdollisuus yleisölle olla osa suurta taideteosta.

”Projektissa toteutui se, mikä pitikin Free Will on yhteisön itse tekemä ooppera.” Opera by You -internetyhteisön luoma oopperaa tulkitsevat Olavinlinnassa Oopperakuoro ja Kuopion kaupunginorkesteri Sasha Mäkilän johdolla. Solisteina mm. Christian Juslin, Matias Tosi, Cynthia Hanna ja Jennifer Rowley.

Yhteisöä ovat ohjanneet säveltäjä Markus Fagerudd, käsikirjottaja Iida Hämeen- Anttila, ohjaaja Jere Erkkilä, visualisti Samuli Laine, puvustaja Essi Palo, maskeeraja Jani Kylmälä, projektipäällikkö Päivi Salmi ja tuotantopäällikkö Jukka Pohjolainen.

Seminaari Crowdsourcing in Culture Production käsittelee Opera by You -projektia esimerkkinä joukkoustamisesta kulttuurituotannossa. Englanninkielinen seminaari 21.7. klo 13 Fringe-klubilla, Kalmarinkatu 10, Savonlinna. Seminaari on avoin yleisölle ja medialle.

Free Will -oopperan kantaesitys Olavinlinnassa lauantaina 21.7. klo 19. Liput 50€ +2,5€:n järjestelmämaksu.

Savonlinnan Oopperajuhlat järjestetään 5.7.-4.8.2012.

Etusivu