Etusivu » Uutiset » Savonlinnan Oopperajuhlilla yli 60 000 kävijää

Savonlinnan Oopperajuhlilla yli 60 000 kävijää

02.08.2010

Savonlinnan Oopperajuhlien kausi päättyi lauantaina Tukholman kuninkaallisen oopperan esitykseen Straussin Elektra. Juhlakaudella 2010 Savonlinnan Oopperajuhlien tilaisuuksissa vieraili yli 60 000 kävijää, joista maksullisissa esityksissä yli 50 000.

Juhlakauden 2010 lipunmyynti oopperoiden osalta on sujunut odotetusti ja budjettitavoite saavutettiin. Konserttien myyntitavoitteet tälle vuodelle oli asetettu erittäin korkealle ja vaikka konserttien kävijämäärä oli lähes viime vuoden tasolla, tavoitteesta jäätiin selvästi. Lipunmyynti sujui hyvin kesä-heinäkuussa ja erityisesti yksityisasiakkaat olivat aktiivisesti liikkeellä. Yksityisasiakkaiden määrä säilyi edellisvuoden tasolla, kun taas yritysasiakkaiden osuus oli edelleen lievässä laskussa.

”Oopperajuhlien 2010 taiteellinen toteutus onnistui erinomaisesti. Kaikissa oopperoissa oli loistokkaita yksilösuorituksia orkesterin ja kuoron venyessä vaativien, mutta innostavien kapellimestarien edessä huippusuorituksiin. Oopperajuhlien omissa esityksissä oli kaikkiaan 320 taiteilijaa, joista noin 260 oli Suomesta ja loput 15 eri maasta. Konserteissa mm. Elina Garanča valloitti yleisönsä täydellisesti. Oopperajuhlien ensimmäinen Kansainvälinen laulukilpailu sai loistavan avauksen ja runsaasti kansainvälistä kokemusta omaava huippuluokan tuomaristo piti loppukilpailijoiden tasoa erittäin hyvänä”, kommentoi oopperanjohtaja Jan Hultin.

Oopperajuhlakauden uutuustuotannon, Puccinin Toscan näki yli 14 000 katsojaa. Muina omina tuotantoina kuultiin Bizet’n Carmen, Donizettin Lucia di Lammermoor ja Puccinin Madama Butterfly. Kauden vierailutalo oli Tukholman kuninkaallinen ooppera, joka esitti Mozartin Figaron häät ja Straussin Elektran.

Savonlinnan Oopperajuhlat järjestetään ensi vuonna 1.–27.7.2011. Juhlakaudella uutuusoopperoita on peräti kaksi: kauden aloittaa Mozartin Don Giovanni, jonka lisäksi uutuusteoksena kuullaan Wagnerin Lohengrin. Juhlakauden ohjelmistossa on myös Puccinin Tosca. Tähtitenori José Cura konsertoi Olavinlinnassa 17.7. ja basso Carlo Colombara Savonlinnasalissa 12.7. Yhteiskonsertissa 10.7. esiintyvät Vuoden 2008 Timo Mustakallio -kilpailun voittaja sopraano Marjukka Tepponen ja Vuoden taiteilija, basso Juha Uusitalo.

Nuoria suomalaisia laulajalupauksia nähdään vuoden 2011 Timo Mustakallio –laulukilpailussa. Kesän 2011 vieraileva oopperatalo on Unkarin valtionooppera, joka tuo Savonlinnaan Verdin Don Carloksen sekä teosparin Psalmus Hungaricus ja Herttua Siniparran linna.

Savonlinnan Oopperajuhlat lyhyesti:
Savonlinnan Oopperajuhlat on kansainvälisesti tunnetuin suomalainen kulttuuritapahtuma ja yksi merkittävimpiä matkailukohteitamme. Savonlinnan Oopperajuhlat on vuosien saatossa kasvanut kuukauden mittaiseksi kansainväliseksi festivaaliksi. Juhlien kävijämäärä on yli 60 000 vierasta vuodessa, siitä runsaat 10 prosenttia on ulkomaalaisia.

http://www.operafestival.fi

  • Yhteistyössä: