28.01.2016

Scandic ja Helsingin juhlaviikot yhteistyöhön

Helsingin juhlaviikot saa uudeksi yhteistyökumppanikseen pohjoismaiden suurimman hotelliketjun Scandicin. Kahden vahvan brändin ja toimijan yhteistyö tulee jalkautumaan usealla tasolla niin markkinointiviestinnän, majoitusten kuin sisältöyhteistyön ulottuvuuksiin.

Juhlaviikot näkyy festivaalin aikana erityisesti Scandic Park -hotellissa, joka toimii festivaalin pääasiallisena yhteistyöhotellina. Yhteistyö ulottuu myös Juhlaviikkojen ohjelmistoon, ainakin kaupunkitilaan levittäytyvän projektin myötä.

”Olemme innoissamme yhteistyöstä. Haluamme olla mukana luomassa elämyksiä ja rakentamassa entistä vetovoimaisempaa kaupunkia niin matkailijoille kuin helsinkiläisillekin. Juhlaviikkojen avulla voimme lisätä huomioarvoa ja elämyksiä, jotka vahvistavat asemaamme hotellialan edelläkävijänä Suomessa”, kertoo Scandic Hotelsin toimitusjohtaja Aki Käyhkö.

“Juhlaviikot on yksi sponsoroinnin edelläkävijöitä Suomessa. On hienoa saada juuri Scandic hyvien yhteistyökumppaneidemme joukkoon. Synergioiden määrä on luontainen ja suuri. Jaamme lisäksi yhteisen tahtotilan sopimuksemme mahdollisimman monipuolisesta ja aidosta hyödyntämisestä, mikä on juuri myös sponsoroinnin tavoite”, iloitsee Juhlaviikkojen markkinointi- ja viestintäpäällikkö Elina Hankkio.

Helsingin juhlaviikkoja vietetään seuraavan kerran 19.8.–4.9. Ohjelmisto julkistetaan kokonaisuudessaan 19.4.

Scandicin lisäksi muina Juhlaviikkojen kumppaneina 2016 jatkavat Elisa, Helsingin Sanomat, OP, RAY, Accenture, HOK-Elanto, Akun tehdas ja HEKU.
Helsingin juhlaviikot on Pohjoismaiden merkittävin monitaidefestivaali. Vuonna 2015 festivaalin 900 tapahtumassa vieraili 295 000 kävijää. Helsingin juhlaviikkoja vietetään seuraavan kerran 19.8.–4.9.2016. Ohjelmisto julkistetaan kokonaisuudessaan 19.4.

Scandic on Pohjoismaiden johtava hotelliketju, jolla on 230 hotellia ja lähes 42 000 hotellihuonetta seitsemässä maassa. Tavoitteenamme on asiakkaidemme viihtyminen, tulivatpa he meille majoittumaan, tapaamaan ystäviä tai tekemään töitä. Pohjoismaiden vihreimpänä hotelliketjuna keskitymme aina myös ympäristöön ja sosiaaliseen vastuuseen.

www.helsinginjuhlaviikot.fi