10.07.2017

Seinäjoen Tangomarkkinat: Tanssiorkesteri Kaiho on tanssiorkestereiden SM-kilpailun voittaja

Yhtye kiertueelle Tangokuninkaallisten 2017 kanssa

Tanssiorkestereiden SM-kilpailu SMORK järjestettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa Seinäjoen Tangomarkkinoilla. Kilpailun voittajaksi Tangokadun Katulavalla lauantaina 8.7.2017 pidetyn finaalin päätteeksi valittiin Tanssiorkesteri Kaiho. Muut finalistit olivat Saanko luvan, Onnenkerjäläiset sekä Reeta & Lumo.

Finaalissa orkesterit esiintyivät sekä yksin että solistien kanssa. Jokainen yhtye säesti Tangokuningas Kyösti Mäkimattilaa kahden kappaleen verran. Kappaleet arvottiin juuri ennen esitystä lavalla neljäntoista ennalta valitun kappaleen joukosta. Lisäksi jokainen yhtye esitti Lapin Tangon Tangokuningatar Aino Niemen kanssa. Finaali oli erittäin tiukka eikä tuomaristo ollut täysin yksimielinen. Kilpailussa oli soittotaidon lisäksi monia kriteereitä, ja mielipidettä kysyttiin myös yhtyeiden kanssa esiintyneeltä Mäkimattilalta.

”Tuomaristo ei ollut yksimielinen, vaan valinta tehtiin lippuäänestyksellä. Kilpailussa haettiin bändiä, joka lähtee säestämään Tangokuninkaallisia,” kommentoi tuomaristossa istuva, Finlanders-yhtyeestä tuttu muusikko, Jussi Lammela finaalin tulosta.

Kilpailun tuomariston muodostivat Jussi Lammelan lisäksi SuomiViihde-lehden päätoimittaja Jaana Vuorenpää, Ylläs Soikoon ry:n hallituksen puheenjohtaja Tiina Walin-Jatkola, legendaarinen suomiviihteen luotsaaja ja muusikko Seppo Kulmala, Auran Nuortentalon ohjelmavastaava Ville Mäkelä sekä Tangokuningas 2015 Aki Samuli. Finaalin juontajana toimi televisiosta ja radiosta tuttu Annika Metsäketo.

Tanssiorkesteri Kaiho on mynämäkeläinen kokoonpano, joka soittaa tanssimusiikkia nuorekkaalla otteella, mutta perinteitä kunnioittaen. Kaihon ohjelmisto koostuu ikivihreistä tanssiklassikoista ja uudemmista tuttavuuksista. Palkinnoksi voitosta yhtye sai kiertopalkintona kulkevan pokaalin sekä muistoksi kunniakirjat ja nuottiavainpokaalit. Lisäksi orkesteri pääsee heti kilpailun jälkeen tositoimiin, sillä tiedossa on kiertue tämän vuoden Tangokuninkaallisten kanssa ja oman singlen tekeminen.

”Tosi hyvät fiilikset! Tulevasta kiertueesta emme osaa vielä sanoa mitään, mutta odotamme innolla,” kuvaa Kaihon Juho Eskola yhtyeen tunnelmia kilpailun voitosta.

Tanssiorkestereiden SM-kilpailu SMORK järjestettiin tänä kesänä ensimmäistä kertaa Seinäjoen Tangomarkkinoilla. Vuosina 1990–2009 kilpailu pidettiin Ylläksellä Äkäslompolossa. SMORK:n tarkoituksena on tuoda esiin monipuolisia ja persoonallisia tanssiorkestereita, edistää paritanssikulttuuria, nostaa esiin tanssittavaa elävää musiikkia sekä parantaa tanssiorkestereiden tasoa ja lisätä niiden työtilaisuuksia. Kilpailu on avoin kaikille 4–6 hengen tanssiorkestereille.

SMORK:n oikeudet omistaa nykyään kilpailun suojelijana toimiva Kyösti Mäkimattila, joka on itsekin voittanut kilpailun Varjokuva-yhtyeensä kanssa vuosina 2002 ja 2005. SMORK 2017 -kisan järjesti Seinäjoen Tangomarkkinat Oy yhteistyössä Gramofoni Oy:n sekä Ylläs Soikoon ry:n kanssa.

www.facebook.com/seinajoentangomarkkinat

www.tangomarkkinat.fi