26.05.2015

Sibeliuksella ja Sinfonia Lahdella Kiinassa yli 13.000 kuulijaa viidessä eri kaupungissa

Orkesteri esitti ylikapellimestari Kamun johdolla Sibeliuksen sinfonioita ja viulukonserton

Sinfonia Lahti teki neljännen kiertueensa Kiinaan toukokuussa 2015. Sibelius-juhlavuoden puitteissa tapahtuvan poikkeuksellisen laajan kiertueen ohjelmassa oli kaikkiaan 11 orkesterikonserttia orkesterin ylikapellimestari Okko Kamun johdolla sekä yksi kamarimusiikkikonsertti, ja näihin osallistui yhteensä yli 13.000 kuulijaa. Kiertueen konserttikaupungit olivat Peking (National Centre for the Performing Arts, NCPA), Shanghai (Grand Theatre), Hangzhou (Grand Theatre), Tianjin (Grand Theatre) ja Harbin (Concert Hall). Harbinissa konsertti oli samalla uuden konserttitalon avajaiskonsertti, johon osallistui myös Suomen Kiinan-suurlähettiläs Jari Gustafsson.

Kiertueen ohjelmistona olivat Sibeliuksen seitsemän sinfoniaa ja viulukonsertto. Viulusolisteina esiintyivät Maaria Leino, Ilja Gringolts ja Xiao Liu. Osana Sibelius-juhlavuoden ohjelmaansa orkesteri on myös tuottanut Sibeliuksen elämää ja Suomea esittelevän näyttelyn, joka oli esillä kaikilla kiertuepaikkakunnilla. Lisäksi Shanghain, Pekingin ja Tianjinin konserttitalojen edessä olevilla mittavilla kuvanäytöillä näytettiin Sinfonia Lahtea ja Sibeliustaloa esittelevää videota konsertteja edeltävinä viikkoina.

Sinfonia Lahden kansainvälinen Sibelius-festivaali järjestetään 31.8.-6.9.2015.

www.sinfonialahti.fi/sibelius