Etusivu » Uutiset » Sibeliuksen harvinaisuuksia Tampereen Sävelessä

Sibeliuksen harvinaisuuksia Tampereen Sävelessä

04.02.2015

Suomen suurin kuoro- ja yhtyelaulumusiikin festivaali Tampereen Sävel juhlii 40-vuotista taivaltaan 3.–7.6.2015. Festivaalin teemana on Jean Sibelius 150 vuotta ja taiteellisena johtajana toimii emeritusprofessori Matti Hyökki. Tapahtuman avaa näyttely säveltäjän kuorolaulujen syntyhistoriasta, ja konserttiohjelma tarjoaa kuultavaksi Sibeliukselta harvinaisia helmiä ja klassikoita ensimmäisistä kuorosävellyskokeiluista viimeiseen kuorolauluun. Edustettuina ovat niin säestetyt kuin säestyksettömätkin kuoroteokset.

Kantaatit kuorolle ja orkesterille saavat vahvan tulkinnan Santtu-Matias Rouvalin johdolla Tampere Filharmonian ja Tampereen Filharmonisen Kuoron esittäminä. Ylioppilaskunnan Laulajat ja TampereRaw tuovat kuultavaksi Rakastavan pitkään piilossa olleen kuoro-orkesteriversion, ja Klemetti-Opiston Kamarikuoron konsertissa yleisö voi huomata, kuinka säveltäjän käsiala muuttuu kielen vaihtuessa suomesta ruotsiksi.

Perjantai-iltana muusikko Ilona Korhonen vie kuulijat Larin Parasken runolaulun ytimeen, josta myös Sibelius ammensi innoitusta. Lauantaina Sibeliuksen kuoroklassikot soivat Euroopan parhaisiin ammattikuoroihin lukeutuvan Latvian radiokuoron tulkitsemina vuoropuhelussa modernien kuoroteosten kanssa, ja Kamarikuoro Krysostomos esittää Mikko Sidoroffin sävellyskonsertissa uutta ortodoksista kuoromusiikkia.

Keskiviikon festivaaliklubilla rytmittelee vuoden 2013 yhtyelaulukilpailun voittaja Ommm, neljä ääntä, beatbox ja dub master. Juurimusiikki ja vahvat tarinat yhdistyvät Klubin perjantai-illassa, kun lavalle nousevat Juurakko ja Soila Sariolan luotsaama Saaga Ensemble. Lauantai-iltaa vauhdittavat brittiläinen tähtiyhtye The Swingles sekä suomisoulin kuninkaat Veeti Kallio, Sami Saari ja Niko Ahvonen yhtyeineen.

Yhtyelaulukilpailussa kamppaillaan juhlavuonna kahdessa sarjassa. Voittajat valitaan päätöskonsertissa sekä akustisten että sähköisesti vahvistettujen yhtyeiden joukosta. Kuorokatselmus tuo kymmeniä kuoroja ympäri maailmaa Tampere-talon Isoon saliin torstaista lauantaihin, ja päätöskonsertissa kansainvälinen tuomaristo jakaa palkinnon muun muassa parhaalle Sibelius-tulkinnalle.

Kuoronjohtajat, laulajat ja harrastajat voivat hioa taitojaan monipuolisilla kursseilla. Kuorosovituksiin perehdytään Timo Lehtovaaran opastuksella, ja äänitaiteilija Tuukka Haapaniemi jakaa yhtyeille harjoitteluvinkkejä. Laulajille ja puheammattilaisille tutun Estill Voice Trainingin edut kuorotyössä kartoitetaan Jaana Turusen kurssilla. Laulamisen hyötyjä terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä sekä kuntoutuksessa tutkitaan Ava Nummisen johdolla.

Sibelius-seminaarissa Kansalliskirjaston Jean Sibelius Works (JSW) -hankkeen tutkijat havainnollistavat, kuinka säveltäjän teokset ovat muuttuneet julkaisunsa jälkeen ja mitä aarteita julkaisusarja sisältää. Säveltäjä Olli Virtaperkon vetämässä paneelikeskustelussa ”Sipelius pois ratiosta!” pohditaan, mitä annettavaa Sibeliuksella on tälle ajalle.

Tampereen Sävelen ohjelmaan voi tutustua 4.2. alkaen festivaalin nettisivuilla osoitteessa www.tamperemusicfestivals.fi/vocal/. Ennakkotapahtuma Muista Sävel! järjestetään toukokuussa.

  • Yhteistyössä: