06.09.2010

Sibelius-viulukilpailuvoittaja Alina Pogostkina solistina Sinfonia Lahden Sibelius-festivaalin avauskonsertissa

Festivaalille osallistuu runsaslukuinen joukko kansainvälistä lehdistöä

Sinfonia Lahden 11. kansainvälinen Sibelius-festivaali järjestetään Sibeliustalossa 9.-12.9.2010 tapahtuman taiteellisen johtajan, kapellimestari Jukka-Pekka Sarasteen luotsaamana. Festivaalin teema on ”Sibelius – Sinfonisen muodon takoja”, ja konserttien ohjelmisto koostuu Sibeliuksen myöhäisen kauden teoksista ja Kullervosta.

Festivaalin avauskonsertissa torstaina 9.9. kuullaan viides sinfonia sekä kuusi humoreskia ja kaksi serenadia viululle ja orkesteri solistinaan viimeisimmän Sibelius-viulukilpailun voittaja Alina Pogostkina. Perjantain orkesterikonsertissa kuullaan mm. kuudes ja seitsemäs sinfonia. Lauantain 11.9. orkesterikonsertin ohjelmassa ovat Tapiola ja Kullervo. Lisäksi lauantai-iltapäivän ohjelmassa on lauluresitaali Kalevi Aho -salissa, ja sunnuntai-aamuna Sibeliustalossa kuullaan musiikkia kuorolle ja uruille. Sunnuntaiaamun konsertissa urut soivat Sibelius-festivaalin yhteydessä ensi kerran, ja osa ohjelmassa kuultavista kuoroteoksista on kantaesityksiä. Konserttien ohessa festivaalilla on Sibelius-aiheista oheisohjelmaa.

Perjantain orkesterikonsertin yhteydessä 10.9. Puu kulttuurissa ry jakaa kuudennen kansainvälisen Spirit of Nature -puuarkkitehtuuripalkinnon. Lisäksi tänä vuonna jaetaan ensimmäisen kerran Young Spirit of Nature
-puuarkkitehtuuripalkinto, jolla palkitaan nuori taitaja arkkitehtuurin opinnäytetyöstä.

Festivaalin aikana julkaistaan myös Jussi Brofeldtin toimittama kirja Jean Sibelius kodissaan (Teos, 2010), ja kirjaan liittyvää kuvitusta on nähtävissä Sibeliustalossa festivaalin konserttien yhteydessä.

Kaikki Sibelius-festivaalin orkesterikonsertit ja sunnuntaiaamun kuorokonsertti ovat nähtävissä kolmen viikon ajan internetissä osoitteessa www.classiclive.com. Lisäksi YLE Radio 1 radioi torstain 9.9. orkesterikonsertin suorana lähetyksenä.

Tämän vuoden Sibelius-festivaali on viimeinen Sarasteen johtamana, ja ensi vuonna tapahtuman taiteellisena johtajana aloittaa Okko Kamu, joka aloittaa syksyllä 2011 myös kautensa Sinfonia Lahden ylikapellimestarina.

Saraste: ”Festivaalin ohjelmisto tarjoaa kaksi näkökulmaa suomalaisuuteen”

”Vuosien 2008 ja 2009 Sibelius-festivaaleilla seurasimme Sibeliuksen kehitystä suomalaiskansallisesta lahjakkuudesta Euroopassa vallinneiden musiikillisten suuntausten kanssa kommunikoivaksi säveltäjäksi. Vuoden 2010 festivaalin teoksissa kehityssuunta jatkuu kohti aina suurempaa itsenäisyyttä säveltäjänä”, kolme vuotta Sibelius-festivaalia luotsannut Jukka-Pekka Saraste summaa kaudellaan kuultua ohjemistoa ja jatkaa: ”Suurena kontrastina näille viimeisille orkesteriteoksille festivaalin orkesterikonsertit päättää nuoruudenteos Kullervo, joka on raivoisa, yleiseen tietoisuuteen tietään raivaavan nuoren miehen voimannäyttö, jossa on mielestäni poikkeuksellisen paljon omaperäisyyttä orkestraaliseksi esikoisteokseksi.”

Sarasteen mukaan tämän vuotisen festivaalin ohjelmisto tarjoaa myös kaksi mielenkiintoista näkökulmaa suomalaisuuteen: ”Sibeliuksen tyylillinen muuttuminen kuvastaa myös suomalaisuuden eri puolia, yhtäältä koetaan Kullervon alkuvoimainen uho, toisaalta myöhäisteosten vähäeleisyys.”

Festivaalin ohjelmasta

Festivaalin avauskonsertin ohjelmassa torstaina 9.9. on osia näyttämömusiikista Myrsky, viides sinfonia sekä kuusi humoreskia ja kaksi serenadia viululle ja orkesteri solistinaan viimeisimmän Sibelius-viulukilpailun voittaja Alina Pogostkina. Perjantain orkesterikonsertissa kuullaan kuudes ja seitsemäs sinfonia, Andante festivo ja Suite champêtre. Lauantain 11.9. orkesterikonsertin ohjelmassa ovat Tapiola ja Kullervo. Kullervon solistina esiintyvät sopraano Helena Juntunen ja baritoni Jorma Hynninen, ja mieskuoro-osuuksista vastaavat Lahden Mieskuoro ja Otaniemen Kaiku.

Lauantai-iltapäivän 11.9. klo 13 lauluresitaalissa Kalevi Aho -salissa (Lahden musiikkiopisto, Hämeenkatu 4) esiintyvät baritoni Gabriel Suovanen ja pianisti Folke Gräsbeck. Sibeliusta pyhäaamuna -konsertissa Sibeliustalossa sunnuntaina 12.9. klo 11 kuullaan musiikkia sekakuorolle ja uruille. Sunnuntaiaamun konsertissa urut soivat Sibelius-festivaalin yhteydessä ensi kerran, ja viisi ohjelmassa kuultavista kuoroteoksista on kantaesityksiä. Konsertissa esiintyvät Dominante-kuoro, kuoronjohtaja ja urkuri Seppo Murto sekä pianisti Folke Gräsbeck.

Festivaalilla on kaksi johdatus konserttiin -tilaisuutta. Perjantaina 10.9. klo 18 aihetta ”Sibelius juhlan jälkeen” käsittelevät toimittajat Minna Lindgren ja Antti Häyrynen (suomeksi), ja lauantaina 11.9. klo 16 intendentti Tuomas Kinberg haastattelee Sarastetta (englanniksi).

Kansainvälisiä festivaalivieraita ja lehtimiehiä

Festivaali on vuosien varrella kerännyt suuren joukon kansainvälistä festivaaliyleisöä, ja tänäkin vuonna kuulijoita on jälleen tulossa ympäri maailmaa, mm. Iso-Britanniasta, Yhdysvalloista, Japanista ja Hollannista. Festivaali kiinnostaa vuosittain myös kansainvälistä lehdistöä, ja mm. arvovaltainen itävaltalainen Die Presse -sanomalehti nimitti vuonna 2003 festivaalia lajissaan tärkeimmäksi maailmassa. Tänäkin vuonna festivaalille on tulossa runsaslukuisesti kansainvälistä lehdistöä mm. Saksasta (MDR ja WDR), Venäjältä, Iso-Britanniasta (Financial Times), Tanskasta ja Itävallasta.

Sinfonia Lahti