04.09.2012

Sinfonia Lahden Sibelius-festivaalilla kuullaan Kamun johdolla Sibeliusta patrioottina ja mystikkona

Sinfonia Lahden Sibelius-festivaalilla kuullaan Kamun johdolla Sibeliusta patrioottina ja mystikkona 6.-9.9.2012, mukana mm. Ylioppilaskunnan Laulajat Festivaali on saanut kansainvälistä näkyvyyttä mm. Dagens Nyheter -sanomalehdessä.

Sinfonia Lahden 13. kansainvälinen Sibelius-festivaali järjestetään orkesterin ylikapellimestarin ja festivaalin taiteellisen johtajan Okko Kamun johdolla 6.?9.9.2012. Festivaalin teema on ”Sibelius – Patriootti ja mystikko”, ja perjantain 7.9. orkesterikonsertissa esiintyy myös Ylioppilaskunnan Laulajat.

Festivaalin alla arvovaltainen amerikkalaisjulkaisu The Wall Street Journal haastatteli Kamua orkesteriin ja festivaaliin liittyen, ja elokuun lopussa Ruotsin suurin päivälehti Dagens Nyheter listasi festivaalin yhdeksi loppukesän seitsemästä kiinnostavasta kulttuuritapahtumasta ympäri maailman. Festivaalille saapuu jälleen myös kansainvälistä yleisöä ja lehtimiehiä.

Festivaaliohjelmasta, mukana mm. toimittaja Arto Nyberg

Festivaalin kolmessa orkesterikonsertissa (6.-8.9.) kuullaan mm. teokset Tapiola, Metsänhaltija, Sanomalehdistön päivien musiikkia, Sandels, Koskenlaskijan morsiamet, Jääkärien marssi, Karelia-sarja, Historiallisia kuvia ja Satu. Lisäksi lauantai-iltapäivän ohjelmassa on Henri Sigfridssonin pianoresitaali Kalevi Aho -salissa, ja sunnuntai-aamuna Sibeliustalossa nähdään Kari Heiskasen ohjaama Ainon ääni -esitys, jossa kuullaan Sibeliuksen yksinlaulujen lisäksi (sopraano Laura Pyrrö ja pianisti Tiina Korhonen) Aino Sibeliuksen kirjeitä (näyttelijä Tiia Louste).

Festivaalilla on kaksi johdatus konserttiin -tilaisuutta. Perjantaina 7.9. klo 18 yleisön johdattaa festivaaliin professori Eero Tarasti aiheenaan ”Sibeliuksen symbolit” (suomeksi), ja lauantaina 8.9. klo 16 toimittaja Arto Nyberg keskustelee Okko Kamun kanssa (englanniksi).

Myös Helsinki World Design Capital 2012 -vuosi näkyy festivaalin ohjelmistossa. Torstain orkesterikonsertissa Askon Säätiö jakaa Asko Avonius -muotoilupalkinnon. Perjantain orkesterikonsertin yhteydessä Puu kulttuurissa ry ja Suomen Metsäsäätiö jakavat seitsemännen kansainvälisen Spirit of Nature -puuarkkitehtuuripalkinnon ja toisen Young Spirit of Nature -puuarkkitehtuuripalkinnon.

Kaikki Sibelius-festivaalin orkesterikonsertit ovat nähtävissä maksutta kolmen viikon ajan internetissä osoitteessa www.classiclive.com.

Kamu: ”Ohjelmistossa kuullaan edustava joukko kansallisaatetta ja luonnonmystiikkaa peilaavia teoksia”

”Teeman ´Sibelius ? patriootti ja mystikko´ alla kuullaan edustava joukko kansallisaatetta peilaavia orkesteriteoksia”, toteaa Okko Kamu tämän vuoden festivaaliohjelmasta ja jatkaa: ”Mukana perjantain orkesterikonsertissa on itseoikeutetusti Ylioppilaskunnan Laulajat, joka myös kantaesitti aikoinaan useita Sibeliuksen teoksia. Teeman toinen puoli valottaa säveltäjämestarin suhdetta luonnonmystiikkaan, ja näitä teoksia edustavat mm. Tapiola ja Metsänhaltija.”

Kansainvälisiä festivaalivieraita ja lehtimiehiä

Festivaali on vuosien varrella kerännyt suuren joukon kansainvälistä festivaaliyleisöä, ja tänäkin vuonna kuulijoita on jälleen tulossa ympäri maailmaa, mm. Iso-Britanniasta, Japanista, Australiasta, Ruotsista ja Saksasta. Festivaali kiinnostaa vuosittain myös kansainvälistä lehdistöä, ja mm. arvovaltainen itävaltalainen Die Presse -sanomalehti nimitti vuonna 2003 festivaalia lajissaan tärkeimmäksi maailmassa. Tänäkin vuonna festivaalille on tulossa runsaslukuisesti kansainvälistä lehdistöä mm. Itävallasta, Japanista, Norjasta, Yhdysvalloista, Venäjältä ja Baltian maista. Festivaalin alla arvovaltainen amerikkalaisjulkaisu The Wall Street Journal haastatteli Kamua orkesteriin ja festivaaliin liittyen, ja elokuun lopussa Ruotsin suurin päivälehti Dagens Nyheter listasi festivaalin yhdeksi loppukesän seitsemästä kiinnostavasta kulttuuritapahtumasta ympäri maailman.

Sibelius-festivaali 2013

Sinfonia Lahden 14. kansainvälinen Sibelius-festivaali järjestetään Okko Kamun johdolla 5.-8.9.2013. Irtolippujen myynti käynnistyy 7.1.2013, ryhmä- ja ennakkovarauksia otetaan vastaan jo syksyllä 2012.

Sinfonia Lahti