Etusivu » Uutiset » Sinfonia Lahti Kiinaan konserttikiertueen ja Sibelius-juhlanäyttelyn kera

Sinfonia Lahti Kiinaan konserttikiertueen ja Sibelius-juhlanäyttelyn kera

11.03.2015

Sibelius-näyttely avataan maaliskuussa kaikkiaan viidessä kaupungissa, mm. Shanghaissa ja Pekingissä

Sinfonia Lahti tekee jo neljännen kiertueensa Kiinaan toukokuussa 2015. Osana Sibelius-juhlavuoden ohjelmaansa orkesteri on myös tuottanut Sibeliuksen elämää ja Suomea esittelevän näyttelyn, joka avataan viidessä kiinalaisessa kaupungissa maaliskuussa 2015. Näyttely on esillä kunkin paikkakunnan konserttisalin aulassa toukokuuhun asti, jolloin Sinfonia Lahti esiintyy näissä saleissa.

Ensimmäisenä näyttely avataan Shanghain Grand Theaterissa 12.3., ja tämän jälkeen seuraavat Hangzhou, Tianjin, Peking ja Harbin. Pekingissä näyttelytilana on National Centre for the Performing Arts (NCPA). Samassa yhteydessä Sinfonia Lahden Sibelius-juhlavuoden asiantuntija Tuomas Kinberg luennoi Sibeliuksesta kussakin kaupungissa. Kinbergin vierailuun on paikallisten järjestäjien toimesta myös liitetty lehdistötilaisuudet, joissa käsitellään Sibeliusta sekä Sinfonia Lahden tulevaa kiertuetta Kiinassa. Näyttelyn graafisen ilmeen on suunnitellut graafikko Esa Ojala ja sen tekstisisällön on toimittanut Tuomas Kinberg. Lisäksi Shanghain, Pekingin ja Tianjinin konserttitalojen edessä olevilla mittavilla kuvanäytöillä näytetään Sinfonia Lahtea ja Sibeliustaloa esittelevää videota konsertteja edeltävinä viikkoina.
Sinfonia Lahden kiertue Kiinaan

Sinfonia Lahti vierailee Kiinassa toukokuussa 2015 jo neljättä kertaa. Sibelius-juhlavuoden puitteissa tapahtuva vierailu on poikkeuksellisen laaja käsittäen kaikkiaan 12 konserttia sekä kussakin vierailutalossa toteutettavan juhlanäyttelyn. Kiertue alkaa Pekingistä, jossa on konsertit 7.–9.5.2015. Sen jälkeen matka suuntautuu Hangzhouhun, jossa on konsertti 10.5., ja seuraavaksi orkesteri esittää Sibeliuksen kaikki sinfoniat ja viulukonserton Shanghaissa 12.–14.5. ja Tianjinissa 15.–17.5.2015. Kiertue päättyy Harbiniin, jossa Sinfonia Lahdella on kunnia esiintyä kahdessa Harbinin uuden konserttitalon avajaiskonsertissa 19.–20.5.2015. Kiertueen ohjelmisto koostuu Sibeliuksen musiikista ja kiertueen solisteina ovat Pekingissä orkesterin konserttimestari Maaria Leino ja Shanghaissa ja Tianjinissa viulutaiteilija Ilja Gringols. Kiertueella orkesteria johtaa ylikapellimestari Okko Kamu. Pekingissä orkesterin muusikoista koostuva jousikvartetti antaa konsertin, jossa esitetään mm. Sibeliuksen jousikvartetto d-molli ”Voces intimae”.

 

Sinfonia Lahden kansainvälinen Sibelius-festivaali järjestetään 31.8.-6.9.2015.

www.sinfonialahti.fi

  • Yhteistyössä: