17.05.2018

Sodankylän elokuvajuhlat: Kotimaisia elokuvavalioita ja odotettuja tekijävieraita

Sodankylän elokuvajuhlilla tullaan jälleen tänä kesänä näkemään monipuolinen valikoima menneen esityskauden parhaita pitkiä kotimaisia näytelmäelokuvia muutamilla ensi-illoilla sekä huippudokumenteilla ja lyhytfilmivalioilla maustettuna. Sodankylään myös saapuu vaikuttava joukko kotimaisia elokuvantekijöitä. Tulonsa ovat varmistaneet esimerkiksi taiturit monien klassikoiden takaa, Kristiina Halkola ja Eero Melasniemi. Muihin vieraisiin lukeutuvat ohjaaja Heikki Kujanpää, kevyemmän ja vakavamman taiteen monitoimimies Kari Väänänen sekä nuoremman polven näyttelijätähdistä esimerkiksi Laura Birn, Tommi Korpela ja Olavi Uusivirta. Festivaalin perustajajäseniin kuuluvat Mika Kaurismäki ja Anssi Mänttäri saapuvat festivaalille uusien elokuviensa kanssa.

Kotimaisten tekijöiden ensi-iltoina Sodankylässä nähdään jo ennakkoon otsikoihin noussut Mikko Mäkelän ohjaama suomalais-englantilainen pitkä draamaelokuva Tämä hetki kaislikossa, jossa nähdään monikulttuurista miesrakkautta. Kari Väänänen naurattaa joulupukkina hervottomassa uusiseelantilaiskomediassa, pukin kesälomasta kertovassa lastenelokuvassa Kiwi Christmas. Tuoreeltaan Cannesin elokuvajuhlien Kritiikin viikko -esityssarjasta Sodankylän ohjelmistoon saadaan lyhytelokuva Tiikeri ja samassa sarjassa esitetty sveitsiläiselokuva, ex-Jugoslavian sodassa kadonneesta serkusta animaationkin keinoin kertova dokumentti Chris The Swiss. Suomalaisväriä elokuvaan tuovat osatuottaja Iikka Vehkalahti ja Sodankylään saapuva foley-taituri Heikki Kossi.

Viimeisen vuoden aikana ensi-iltansa saaneita kotimaisia pitkiä elokuvia saapuu esittelemään joukko eturivin näyttelijöitä. Matleena Kuusniemi ja Olavi Uusivirta ovat Viulisti-draaman päärooleissa, Kääntöpiste-elokuvan esittelee sen naispääosassa loistava Laura Birn. Heikki Kujanpään uusi elokuva Suomen hauskin mies on ollut yleisö- ja arvostelumenestys. Suosituissa karaokenäytöksissä nähdään tänä kesänä rakastettu klassikko Kenen joukoissa seisot sekä 50-vuotisjuhlavuottaan viettävä Yellow Submarine. Jälkimmäisestä kyseessä on vieläpä elokuvan maailmanlaajuisen uusintaensi-illan ennakkonäytös. Karaokenäytöksissä esilaulajina toimivat Kristiina Halkola ja Olavi Uusivirta. Tommi Korpela saapuu Sodankylään peräti kolmen keskenään hyvin erilaisen teoksen kanssa: Ikitie-draama rohmusi Jussi-palkintoja, Supermarsu taas on suosittuihin kirjoihin perustuva lastenelokuva. Lisäksi Korpelalla on rooli elokuvassa Joulumaa, jonka pääroolissa nähdään Milka Ahlroth.

Tällä kertaa omia suosikkiteoksiaan carte blanche -kokonaisuuteen on valinnut palkittu kirjailija Kjell Westö, Ville Virtanen puolestaan esittelee paitsi paria uutuustyötään myös johtaa suositun Sodis-spesiaalin Leffaraadin. Raadissa istuu tunnettuja elokuva-alan moottoriturpia, jotka saavat ruodittavakseen valikoiman lyhytelokuvia. Lisäksi festivaalilla nähdään aina innostuneen vastaanoton saanut kotimainen yllätysensi-ilta.

 

Sodankylän elokuvajuhlat kiittää yhteistyökumppaneitaan

Audiovisuaalisen Kulttuurin Edistämiskeskus (AVEK), EU/Creative, Finland Festivals, Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Kansallinen Audiovisuaalinen Instituutti (KAVI), Tieteen Tiedotus ry., Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Oy, Rovakaira oy, Sodankylän kunta, Lapin kulttuurirahasto, Ammattiliitto Pro, Suomen Elokuvasäätiö (SES), Goethe-instituutti ja Ranskan instituutti.

Festivaalin muusta ohjelmistosta ja oheistapahtumista tiedotetaan tarkemmin lähiviikkoina.

Kotisivu: www.msfilmfestival.fi

Facebook: https://www.facebook.com/MidnightSunFilmFestival/

Twitter: https://twitter.com/msfilmfest