11.06.2019

Sodankylän elokuvajuhlien avajaispäivässä kotimainen ensi-ilta, Oscar-palkittu trilleri ja ilmaisia lyhytelokuvanäytöksiä

Sodankylän 34. elokuvajuhlat alkavat keskiviikkona 12.6. nuoren esikoisohjaaja Arttu Haglundin Poissa-elokuvan Suomen ensi-iltanäytöksellä, jota juhlistetaan elokuvateatteri Lapinsuussa iltapäivällä. Illalla brasilialaisohjaaja Fernando Meirelles saapuu Lapinsuuhun esittelemään tyylikkään trillerinsä Uskollinen puutarhuri festivaalin avajaisyleisölle. Ranskalaisauteur Arnaud Desplechin saapuu Sodankylään vastikään Cannesin kilpasarjassa esitellyn uutuutensa Oh Mercy! kanssa. Sodankylän raitteja mittailee jo mittava joukko muitakin kansainvälisiä ja kotimaisia tekijävieraita. Uudessa Kitisen kino -teatterissa esitetään avajaispäivänä lyhytelokuvia ilmaisnäytöksessä ja Pienessä teltassa järjestetään Arctic Exchange -koululaisnäytös.

Sodankylän elokuvajuhlien avajaisnäytös pyörähtää käyntiin elokuvateatteri Lapinsuussa kello 20. Brasilian kansainvälisesti menestyneimpiin ohjaajiin lukeutuva Fernando Meirelles saapuu avajaisnäytökseen esittelemään kansainvälisen menestyksensä sinetöineen trillerin Uskollinen puutarhuri (2005). John le Carrén kirjaan pohjaavan elokuvan pääosissa nähdään Ralph Fiennes ja roolistaan Oscarilla palkittu Rachel Weisz.

Elokuvajuhlien ohjelmistoon saadaan kaksi tuoretta elokuvahelmeä vasta päättyneen Cannesin festivaalin ohjelmistosta. Sodankylään saapuvan ranskalaisauteur Arnaud Desplechinin uutuus Oh Mercy! sijoittuu ohjaajan kotikonnuille, Roubaix’n ränsistyneeseen teollisuuskaupunkiin ja ruotii siellä tapahtunutta murhamysteeriä niin poliisin kuin rikollistenkin näkökulmasta. Brasilialaisen Karim Aïnouzin 1940-luvun Rio De Janeiroon sijoittuva trooppinen melodraama The Invisible Life of Euridice Gusmao palkittiin Cannesin Un Certain Regard -sarjan pääpalkinnolla, samaisella, jolla Juho Kuosmasen Hymyilevä mies huomioitiin kolme vuotta sitten.

Meirellesin ja Desplechinin lisäksi filmijuhlien vieraiksi saapuvat Ruotsin kirkkaimpiin näyttelijä-ohjaajatähtiin kuuluva Pernilla August, ranskalaisauteur Arnaud Desplechin, iranilaisen elokuvan suurnimet Mohsen Makhmalbaf ja Marzieh Meshkini sekä elokuvantekijä, kriitikko ja festivaalijohtaja Kent Jones. Nuorempaa tekijäpolvea edustavat uuden kokeellisen elokuvan huippunimi Johann Lurf ja Berliinin elokuvajuhlilla kunnostautuneet Nora Fingscheidt ja Mark Jenkin. Sonora Broka johdattaa festivaaliyleisön baltialaisen elokuvan syövereihin ja mykkäelokuvakonserteissa nautitaan pianisti-multi-instrumentalisti Stephen Hornen taituruudesta. Perjantain mykkäelokuvakonsertin A Cottage on Dartmoor Horne puhaltaa henkiin yksin, lauantain Imperiumin jätteet -näytöksessä hän saa rinnalleen rumpali Martin Paynen.

Sodankylän elokuvajuhlien uuteen teatteriin Kitisen kinoon pääsee tutustumaan heti avajaispäivänä keskiviikkona 12.6., kun ilmaiset lyhytelokuvanäytökset pyörähtävät käyntiin klo 12.15. Näytöksen kaksi ensimmäistä elokuvaa Latu ja Kaamos sijoittuvat Kittilään ja Ivaloon. Ohjaaja-käsikirjoittaja Otto Kylmälän mykkäelokuva The Force that Through the Green Field Fuels the Flower on Aki Kaurismäen Juhan ohella ainoa maailman arvostetuimman, Italian Pordenonessa järjestettävän mykkäelokuvafestivaalin ohjelmistoon nostetuista suomalaiselokuvista. Elokuvan musiikista vastaa tämänvuotisten mykkäelokuvakonserttien multi-instrumentalisti ja pianovirtuoosi Stephen Horne. Kylmälä on paikalla näytöksessä ja esittelee myös uuden lyhytelokuvansa Barcelona. Näytöksen päätteeksi rovaniemeläislähtöinen käsikirjoittaja-tuottaja Katja Kettu esittelee dokumenttielokuvan suomalaissiirtolaisten ja intiaanien jälkeläisistä, Fintiaanit.

Avajaispäivänä nautitaan arktisen elokuvakirjeenvaihdon hedelmistä, kun Pienessä teltassa esitetään sodankyläläisen ja skotlantilaisen koulun tekemiä lyhytelokuvatervehdyksiä toisilleen. Myös valtaosa festivaalin lastenelokuvista esitetään Pienessä teltassa – ja tietysti 16 mm:n filmiltä. Lisäksi Pieni teltta tarjoaa näyttämön kotimaisten elokuvantekijöiden keskustelulle, Sodankylä-palkinnon voittajan julkistamiselle, koko perheen mestariluokalle sekä avaruusteknologian hyödyntämiseen liittyvän haastekilpailun finaalille. Ammattiliitto Pro kertoo monipuolisesta toiminnastaan Pienessä teltassa, keskustelut huipentuvat perjantai-iltapäivänä järjestettävään kotimaisten elokuvantekijöiden kohtaamiseen. Elina Knihtilä, Anssi Mänttäri ja Miia Tervo pohtivat elokuva-alan oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvon toteutumista toimittaja-monitoimitaituri Iida Simeksen johdolla ja Pron puheenjohtaja Jorma Malisen sparraamana.

Tuttuun tapaan festivaalille saapuu runsas joukko odotettuja kotimaisia vieraita. Näyttelijäkuntaa edustavat rosoisten roolien erikoismies Hannu-Pekka Björkman ja rakastettu komedienne Eeva Litmanen. Ohjaaja J-P Valkeapää saapuu esittelemään Cannesissa vastikään nähdyn uutuutensa Koirat eivät käytä housuja, joka saa Sodankylässä Suomen ensi-iltansa. Suomen ensi-illoissa nähdään myös Arttu Haglundin oivallinen indie-tuotanto Poissa ja Mikko Mattilan Pekka Myllykoskesta kertova Mystinen metsätyömies -dokumenttielokuva. Miia Tervo on hurmannut yleisöt Lappiin sijoittuvalla komediallaan Aurora ja Reetta Huhtanen kerännyt kiitosta ensimmäisellä pitkällä dokumenttielokuvallaan Aatos ja Amine. Tolkienista otetaan tolkkua Dome Karukosken johdolla ja Carte blanche -sarjassa suosikkielokuviaan esittelee tällä kertaa kansainvälisesti tunnetuin suomalaisdokumentaristi Pirjo Honkasalo. Olavi Uusivirta johtaa suosittuja karaokenäytöksiä yhdessä näyttelijä-laulaja Maria Ylipään kanssa.

Keskiviikkoyönä elokuvajuhlien Isossa teltassa raikaa nauru, kun eurooppalaisten mestariohjaajien varhaiskomedioiden sarja starttaa Emir Kusturican koomisella taidonnäytteellä Musta kissa, valkoinen kissa. Viisipäiväisellä festivaalilla nautitaan myös uuden elokuvan helmistä, leffaraadista ja kuriositeeteista. Festivaalin ohjelmistosta vastaa elokuvajuhlien taiteellinen toimikunta, johon kuuluvat Aki Kaurismäki, Mika Kaurismäki sekä festivaalin taiteellinen johtaja Timo Malmi. Koko ohjelmisto näytösaikoineen löytyy verkkosivuilta: https://msfilmfestival.fi/elokuvat/

Sodankylän elokuvajuhlat kiittää yhteistyökumppaneitaan

Audiovisuaalisen Kulttuurin Edistämiskeskus (AVEK), Ammattiliitto Pro ry, EU/Creative, Finland Festivals, Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Kansallinen Audiovisuaalinen Instituutti (KAVI), Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM), Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Oy, Rovakaira oy, Sodankylän kunta, Suomen kulttuurirahasto, Suomen Elokuvasäätiö (SES), Itävallan suurlähetystö, Goethe-instituutti, Brasilian suurlähetystö ja Ranskan instituutti.