31.08.2010

Sopraanotähti Soile Isokoski Urkuyö ja Aaria -festivaalin 25-vuotisjuhlakonsertissa

Espoolainen Urkuyö ja Aaria juhlii 25-vuotista taivaltaan juhlakonsertilla 7.9. Helsingin Temppeliaukion kirkossa. Konserttia tähdittää sopraano Soile Isokoski, joka esiintyy yhdessä vakituisen pianistinsa Marita Viitasalon sekä Temppeliaukion kirkossa toimivan urkutaiteilija Tapio Tiitun kanssa. Konsertissa kantaesitetään myös Kari Tikan säveltämä Rakkaani tulee -laulusarja sopraanolle ja pianolle.

Maailman kuuluisimmilla ooppera- ja konserttilavoilla esiintyvä Soile Isokoski on aikamme kysytyimpiä sopraanoja. Isokoski on esiintynyt menestyksekkäästi mm. Wienin, Hampurin, Berliinin ja Baijerin valtionoopperoissa, Milanon La Scalassa, Opéra Bastillessa Pariisissa, Covent Gardenissa Lontoossa ja New Yorkin Metropolitanissa. Hän vierailee säännöllisesti monilla kansainvälisillä musiikkijuhlilla ja tekee yhteistyötä useiden merkittävien kapellimestareiden kanssa. Isokoskelle myönnettiin Pro Finlandia- mitali vuonna 2002 sekä Valtion säveltaidepalkinto vuonna 2005.

Pianisti Marita Viitasalo on yksi ahkerimmin esiintyviä suomalaisia pianotaiteilijoita. Hän on pitänyt soolokonsertteja kotimaan lisäksi mm. Wienin Musikvereinissa, Berliinissä, Roomassa, Tukholmassa ja Tokiossa sekä esiintynyt useiden orkestereiden solistina Suomessa ja Skandinaviassa. Viitasalolle myönnettiin Pro Finlandia -mitali joulukuussa 2006. Pitkään yhdessä työskennelleet Isokoski ja Viitasalo ovat konsertoineet ympäri maailman sekä levyttäneet lukuisten suomalaisten ja pohjoismaalaisten säveltäjien sekä Schubertin ja Schumannin teoksia. Duon lisäksi konsertissa esiintyy urkutaiteilija Tapio Tiitu, joka on toiminut lukuisten nimekkäiden kotimaisten ja ulkomaisten taiteilijoiden sekä kuorojen säestäjänä.

Urkuyö ja Aaria -festivaalin 25-vuotisjuhlakonsertissa kuullaan mm. Isokoskelle ja Viitasalolle läheiset Mathilde Wesendonkin runoihin sävelletyt Richard Wagnerin säveltämät Viisi laulua. ”Esitämme mielellämme näitä sopraanolle ja pianolle alun perin sävellettyjä romanttisia ja lyyrisiä lauluja, jotka sopivat erinomaisesti Soilen äänelle”, Viitasalo kertoo. Konsertissa kantaesitettävän Kari Tikan Rakkaani tulee -laulusarjan tekstiksi löytyi Raamatun ihanan Laulujen laulun suloinen, rohkeakin runous. ”Mielessäni soi Soile Isokosken kimaltavan täyteläinen sopraano sekä Marita Viitasalon orkestraalisen värikylläinen pianismi. Laulusarja päättyy myyttiseen Rakkaus on väkevä kuin kuolema -lauluun, joka antiikin kuoron tavoin kertoo rakkauden ytimen”, Tikka kertoo.

Urkuyö ja Aaria -festivaalin 25-vuotisjuhlakonsertti tiistaina 7.9. Temppeliaukion kirkossa klo 19.00. Liput 42 € Lippupisteestä sekä tuntia ennen ovelta.

Etusivu