11.01.2016

Soriasti, koriasti Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla!

Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla 2016 pistetään jalalla koriasti muun muassa puhallinmusiikin tahtiin. Kesää teemoittavat kansantanssin riemuvuosi ja kansanomainen puhallinmusiikki. Maakuntateemana on Kainuu.

Kaustisen vuoden 2016 yhtyeeksi on valittu juuri 40-vuotisjuhlavuottaan viettänyt maailmanmusiikkiyhtye Piirpauke. Kuhmolaisen Sakari Kukon luotsaama yhtye kuului maailmanmusiikin uranuurtajiin yhdistellen kansanmusiikkivaikutteita ennakkoluulottomasti eri musiikinlajeihin jo ennen kuin käsitettä oli keksittykään. Yhtyeen nimi on peräisin karjalaisesta, hälyä ja meteliä tarkoittavasta sanasta.

Vuonna 1974 perustetun yhtyeen ensimmäinen hitti oli levytys Konevitsan kirkonkelloista ja tämän jälkeen kokoonpanon levytykset ovat nousseet niin Suomen kuin ulkomaistenkin radiokanavien soitetuimpien joukkoon. Yhtyeen pitkäaikaisin jäsen Sakari Kukko on soittanut lisäksi muun muassa Youssou N´Dourin Etoile Dakar -yhtyeessä sekä vieraillut esimerkiksi Kingston Wallin ja Amorphiksen levyillä. Tämänhetkisen kokoonpanon muut muusikot kuuluvat kotimaisen jazzin kärkikaartiin. Myös länsimainen taidemusiikki kuuluu monipuolisen yhtyeen musiikissa: viimeisin albumi Koli vuodelta 2010 sisältää muun muassa Sibeliuksen ja Tshaikovskin musiikkia.

Piirpauke on pitkän uransa aikana nauttinut niin musiikin ammattilaisten kuin kuuntelijoidenkin jatkuvasta suosiosta. Kotimaassa yhtye on kiertänyt niin konserttisalit, klubit kuin suurimmat rockfestivaalitkin. Syynä laantumattomaan kiinnostukseen on yhtyeen muuttuva, mutta silti omaleimainen musiikki. Kainuulaiset mielenmaisemat, häly ja meteli muodostuvat näiden muusikoiden tulkitsemina aina yllätyksellisiksi ja taidokkaiksi rytmien ja sävelten virroiksi.

Piirpaukkeen lisäksi Kaustisella vierailevat tulevana kesänä muun muassa dynaaminen kanadalaisduo Troy McGillivray & Tim Edey, tanskalaisen kansanmusiikin superyhtye Basco, arkaaisiin puhallinsoittimiin keskittyneet Wind on Wind Suomesta sekä Zephyr Ruotsista ja suomalais-brittiläinen trio Karen Tweed, Tom McEvolgue & Timo Alakotila. Kotimaista kärkeä juhlilla edustavat muun muassa Haaga Folk Machine ja Jarkko Martikainen, Puhti, Päre ja Purppuripelimannit. Pave Maijasta kuullaan torstain Kaustisen päivän Kaustinen Special -konsertin solistina ja Anssi Kela saapuu viihdyttämään juhlayleisöä lauantain iltapäivään. Lasten ohjelmaa on tarjolla jälleen monipuolisesti koko viikon. Ohjelmassa ovat mukana muun muassa Tanssiteatteri Minimi sekä Eija Ahvo ja Soili Perkiö Muumiperheen lauluretki -konsertillaan.

Kesän 2016 showcase-sarjaan on valittu kaksi yhtyettä ja yksi sooloesiintyjä. Ruotsalainen Lekarerätten ja suomalainen Hermanni Turkki edustavat omilla tavoillaan taidokasta, persoonallista ja ennakkoluulotonta musiikin tekemistä. Laulaja-lauluntekijä Onni Rajaniemi tuli festivaaliyleisölle tutuksi jo vuoden 2015 Konsta Jylhä -kilpailun perinnesarjan voittajana.

49. Kaustinen Folk Music Festival 11.-17.7.2016

www.kaustinen.net

facebook.com/kaustinenfmf
instagram.com/kaustinenfmf
youtube.com/kaustinenfmf
twitter.com/kaustinenfmf