27.07.2015

Suomen vanhin lastentaidefestivaali starttaa torstaina Hämeenlinnassa

Lasten taidefestivaali Hippalot kokoaa kymmenittäin eri taiteenlajien ammattilaisia lastenkulttuurin äärelle

38. kerran järjestettävät Lasten taidefestivaali Hippalot käynnistyvät torstaina 30.7. Verkatehtaan alueella Hämeenlinnassa. Festivaalin teemana on musiikki. Torstain avajaiskonsertissa esiintyvän, Pikku Kakkosestakin tutun Siina Hirvosen laulubussin mukaan on hypännyt joukko muusikoita ja Siina & Taikaradio esiintyy klo 12 alkavassa pääsymaksuttomassa konsertissa Verkatehtaan rannassa. Torstain ohjelmassa kuullaan suosittua Me Rosvolat -kirjailijaa Siri Kolua, joka saapuu festivaalin kirjailijavieraaksi klo 11 alkavaan satuhetkeen. Vauvat ovat tervetulleita suomalaisen saunakulttuurin äärelle Loiske Ensemblen esityksessä Baby Sauna. Tampereen Työväen Teatterin lumoava esitys Valkoinen nähdään kahdella näytöksellä klo 14 ja 16. Musiikkivuoden kunniaksi torstain iltakonserttia tähdittää Tapiola Sinfonietta, jonka 3-vuotiaista ylöspäin suunnattu Kissakeisari ja appelsiinikuu kuullaan koko sinfoniaorkesterin voimin Verkatehtaan Vanaja-salissa klo 18.00. Virpi Talvitien piirroksin kuvitetun ja Tuula Korolaisen Kissa, kissa, kissa -kirjan runoihin sävelletyn Timo Klemettisen musiikin solisteina ovat Ulla Piispanen, Tarja Luoma ja Matti Tegelman. Orkesteria johtaa kapellimestari József Hárs.

”Skloddit tietää: maailma pelastuu leikin avulla!” sanoo Hippaloiden musiikkivuoden kummi Karri Miettinen alias Paleface. Työpajoistaan tunnettu festivaali tarjoaa lapsille runsaasti vaihtoehtoja leikkiin, kokeilemiseen ja itse rakentamiseen lukuisissa työpajoissa. Hollantilaisen taiteilijan, Rachel de Boerin Vedenalainen maailma -työpajoissa syntyvät meren asukkaat hohtavat maagisessa black light -valossa. Työpajatori Tempossa viihdytään musiikin maailmoissa omia soittimia tehden. Soivaan pihaan rakentuu yhdessä festivaalikävijöiden kanssa oma, improvisointiin kutsuva musiikillinen maailmansa, jota voi halutessaan kokeilla vaikkapa johtaa lastenkulttuurikeskuksen portailta.

Festivaalin näyttelynä nähdään Tuulipuu, säveliä satumetsässä -näyttely, jossa lumoudutaan metsästä ja Sibeliuksen sävelistä. Tarkkaan katsovat voivat löytää jääkiteiden vieressä nukkuvan lumihevosen tai keijukaisen omenankukkien seassa. Taidekasvattaja Tainamaria Savimäen kokoaman näyttelyn vuodenaikakuvat ovat valokuvaaja Terho Aallon. Näyttelyn avajaiset pidetään torstaina 30.7. klo 14 Galleria ARXissa ja se avataan ensimmäistä kertaa Hippaloille.

Säveltäjäsuuruuden kunniaksi Tammi julkaisee Hippaloilla suosittuun kaupunkikirjasarjaan kuuluvan teoksensa Hämeenlinnan Janne perjantaina, jonka esittelevät tekijät Tapani Bagge ja Salla Savolainen. Perjantain pääsymaksuttomassa ulkoilmakonsertissa esiintyy klo 12 Päistikka, metsänolentojen oma orkesteri, jonka suosio on juuri karkaamassa lentoon. Perjantain teatterivieraina nähdään turkulaisen Teatteri SudenEnteen ensi-ilta Kulta Noutavainen ja kumman kiukkuinen siivekäs sekä Teater Tren (Ruotsi) suosittu ja ulkomailla ahkerasti kiertävä Blocks.

Festivaalin vuoden 2015 pääesityksenä nähdään lauantaina Sibelius-opiston Pieni Merenneito, jossa soittaa ja tanssii liki kahdeksankymmentä nuorta. Nimirooleissa tanssivat Taru Kallio ja prinssinä Elias Husgafvel. Ohjaus on Tuula Penttilän ja sävellys Sampsa Ertamon. Kantaesitys esitetään Hämeenlinnan Teatterin päänäyttämöllä 1.8. klo 14. Lauantain pääsymaksuttoman ulkoilmakonsertin esiintyjinä nähdään ja kuullaan FinEst2015 – Kansainvälisten Posetiivifestivaalien perhekonsertti klo 11 sekä sen jälkeen 2014 Lastenkulttuurin Valtionpalkinnolla palkittu oululainen lastenmusiikkiorkesteri Soiva Siili. Festivaalin päätösesityksenä 2.8. nähdään suomalais-ranskalaisen Ilmatilan esitys A Pony is a small horse, jossa menneiden aikojen perinteinen sirkus kohtaa modernin nykysirkuksen.

Lasten taidefestivaali Hippalot järjestetään Verkatehtaan alueella 30.7.–2.8.2015. Koko ohjelma ikäsuosituksineen ja lipunmyyntitietoineen osoitteesta www.hippalot.fi

OP Etelä-Häme on Hippaloiden pääyhteistyökumppani.