26.06.2012

Suu säkkiä myöten täynnä pilliä ja balladia Sommelossa

Musiikkijuhla Sommelo käynnistyy torstaina 28.6. Kuhmosta ja leviää Vienan Karjalaan 1.-2.7. Tapahtuman ohjelmistossa on yhteensä noin 50 tilaisuutta sisältäen monipuolisen musiikkikattauksen maailmanmusiikista paikalliseen kansanmusiikkiin. Lisäksi ohjelmassa on kursseja, seminaareja, taidetäyttelyitä ja muuta oheisohjelmaa koko perheelle. Esiintymässä kuullaan yli 100 taiteilijaa viiden päivän aikana Kainuussa ja Vienan Karjalassa.

28.6. – 2.7.2012 järjestettävä Musiikkijuhla Sommelo levittäytyy Kainuuseen ja Vienan Karjalaan tänä vuonna seitsemättä kertaa. Tapahtuman ohjelmistossa ovat monipuolisesti esillä runolaulu sekä muut vanhat ja uudet kansanmusiikin muodot. Tänä vuonna erikoisteemaksi on valittu leipä.

Arvostettu englantilainen maailmanmusiikin julkaisu Songlines listasi keväällä Kainuussa ja Vienan Karjalassa järjestettävä Musiikkijuhla Sommelo on kolmatta kertaa parhaiden festivaalien listalle maailman 25 parhaan maailmanmusiikkitapahtuman joukkoon. Jo toista kertaa Sommelo on ainoa listalle yltänyt festivaali Suomesta. Pohjoismaista listalle pääsivät Sommelon lisäksi norjalaiset tapahtumat Forde Folk Festival ja Oslo World Music Festival.

Poikkitaiteellisia projekteja ja kansainvälistä ohjelmaa

Sommelon ohjelmassa on tulevana kesänä esillä erityisesti Pohjoismaat ja Bretagne. Lisäksi musiikillisina teemoina näkyvät myös säkkipilli ja balladit. Sommelon kansainvälinen ohjelma sisältää vierailevia esiintyjiä mm. Virosta, Venäjältä, Ranskasta, Grönlannista, Norjasta ja Ruotsista.

Kesän nimettynä festivaaliryhmänä vierailee Tsuumin Improvisaatioprojekti TSIP, jonka muusikot ja tanssijat yllättävät festivaalivieraita improvisaatioesityksillään. Ryhmään kuuluvat mm. Hanna Korhonen, Samuli Nordberg, Salla Korja-Paloniemi, Petri Prauda ja Vilma Timonen. Sommelossa TSIP-ryhmä toteuttaa myös Vienan Karjalaan, Haikolan kylään tilatun teoksen Soiva kylä.

Toinen kesän odotettu poikkitaiteellinen projekti on runoilijoiden Johanna Venhon, Riina Katajavuoren, Vilja-Tuulia Huotarisen ja Ville Hytösen yhteistyö muusikko Eero Grundströmin kanssa. Teoksessaan ”Mennyt aika ja huomisaamu” runoilijat etsivät ajan kerroksia yhdessä harmonin kanssa. Esitys nähdään Kainuussa Kuhmossa ja Vienan Karjalassa Haikolassa.

Sommelon yhteistyö Dastum Bro-Gerne-organisaation kanssa saa jatkoa, kun esiintyjä, muusikko, näyttelijä, tarinankertoja ja aktiivinen perinteen kerääjä Brigitte Kloareg vierailee tapahtumassa uudelleen. Tällä kertaa mukana on myös tytär Katell Kloareg, joka konsertoi äitinsä rinnalla. Lisäksi harvoin Suomessa vieraileva, kansainvälisesti tunnettu gwerz-laulaja Yann-Fañch Kemener saapuu Sommelon taitelijaksi. Lisäksi Ranskasta saapuu myös Klervi Rivière, Damien Malardé ja Pierre-Yves Pétillon.

Sommelon esiintyjien joukossa ovat mm. Nordic (Ruotsi), RO:TORO (Viro), Triskele (Viro), Susanne Rosenberg (Ruotsi) sekä Hivshu (Grönlanti). Suomalaisista esiintyjistä Sommelossa esiintyvät mm. Maija Karhinen-Ilo & Freija, Suo, Emilia Lajunen, Teppanan Veljet ja Sami Kukka sekä Von & Af. Juminkeon Vepsän juhlavuosi näkyy Sommelossa erityisesti Vepsän kansankuoron ja Noid-ryhmän esiintymisten niin Kuhmon kuin Vienan Karjalankin ohjelmassa.

Koko perheen Sommelo

Sommelon ohjelmassa on myös tänä kesänä runsaasti ohjelmaa perheille. Pekka Kuusiston Kalevala-aiheinen lasten ääniteos saa kantaesityksensä to 28.6. klo 9 Juminkeossa. Teos on kuultavissa Juminkeossa heinäkuun loppuun asti alkaen sävellyksen avajaisista. Sävellykseen voi tulla tutustumaan ja osallistumaan Juminkeon aukioloaikoina.

Sommelon ohjelmassa on lisäksi kaksi lasten omaa konserttia. Perjantaina kuullaan Freija-yhtyeen konsertti Kiekkumarallaa Piilometsässä ja lauantaina esitetään Korpikarnevaalit -konsertti, jossa esiintyvät Sakari Kukko, Ismaila Sane, Sheila Surban ja Ari Hyvönen. Lisäksi Näppärikurssin päätöskonsertti kuulaan lauantaina klo 12.

Lapsiperheitä varten on järjestetty myös Kuhmo-talolle lapsiparkki, johon perheen pienimmät voi jättää viihtymään aikuisten konserttien ajaksi.

Konsertteja Haikolan uudessa konserttitalossa

Sommelo siirtyy rajan toiselle puolelle Vienan Karjalan runokyliin sunnuntaina 1.7., jossa ohjelmaa on Uhtualla ja Haikolassa kahtena päivänä. Sähköttömässä Haikolan kylässä järjestettävä festivaalin viimeinen päivä on tullut jo perinteeksi ja tällä kertaa juhla huipentuu konsertteihin kylän uudessa konserttitalossa. Haikolan konserttiohjelma rakentuu Tanssiteatteri Tsuumin Improvisaatioprojekti TSIPin tilausteoksen Soiva kylä ympärille. Teos rakentuu kylään Sommelon aikana ja ohjelma paljastetaan yleisölle paikan päällä.

Kansainvälistä arvostusta saanut festivaali levittäytyy Kainuuseen ja Vienan Karjalaan 28.6. – 2.7. seitsemättä kertaa

http://www.runolaulu.fi/sommelo